Historian opiskelijat ympäri Eurooppaa saapuivat Helsinkiin. Sörnäisten ja Kallion kierroksella litkittiin keskiolutta, haukuttiin kinkkunaamaisia poliitikkoja ja pohdiskeltiin maanosan tulevaisuutta.
Teksti ja kuvat: Alec Neihum
”Matkaan lähden, matkaan lähden…”
Elämää nähnyt nainen laulaa Menolippua miesystävälleen. Televisiossa pyörii Ylen uutislähetys. Sörnäisissä sijaitseva Pub Pääsky on pysähdystilassa. Baarimikon silmät välähtävät, ja hiljainen kapakka virkoaa, kun sisään astuu iso lauma erilaisilla aksenteilla englantia mekastavia kulkijoita.
Alkamassa on ISHA:n, eli International Students Of History Associationin, käytännössä eurooppalaisten historian opiskelijoiden, baarikierros. Järjestön kesäseminaari on tuonut kesäiseen Helsinkiin nelisenkymmentä historian ystävää eri yliopistoista.
Ilmoittautuneita on riittänyt niin Englannin Kentistä ja Belgian Gentistä kuin Puolasta ja Bulgariastakin. Järjestö perustettiin rautaesiripun romahdettua juuri sillä ajatuksella, että historian opiskelijat Länsi- ja Itä-Euroopasta voisivat luoda suhteita toisiinsa.
Vieraiden nimikylttien perusteella tavoite on toteutumassa. Osallistujista vain eräs kroatialainen joutui perumaan matkansa menetettyään talonsa metsäpalossa, ja Kaliningradin osaston puheenjohtaja jäi puolestaan ilman viisumia. Heidänkin kohtaloitaan jaksetaan kuitenkin surkutella Pub Pääskyssä vain hetki – kunnes eteen saadaan isot tuopit suomalaista keskiolutta.
”Kipis!”, huutaa unkarilainen Dániel Molnár ja kerää katseita naapuripöydistä asti.
Samassa Molnárin huomio kiinnittyy televisiossa vilahtavaan tuttuun kasvoon. Presidentti Vladimir Putin on tulossa vierailulle Suomeen. Pöydässä aletaan pohtia, miksi poliittiset johtajat näyttävät usein kovin hassuilta. Kroatialainen nuorimies yskäisee kuin vahingossa nimen ”Trump”.
Unkarilaiset alkavat purnata valtionsa rahapelimonopolista. Sitä pyörittää poliitikko, jota he kertovat kutsuvansa kinkkunaamaksi. Kaikesta päätellen myös Molnár puhuu Helsingin itäisessä kantakaupungissa hieman vapaammin kuin kotona Budapestissä.
”Voin tutkia mitä haluan vain siksi, että tutkin 1500-lukua. Voisin kyllä kirjoittaa 1900-luvustakin mitä haluaisin, en joutuisi vankilaan, mutta en saisi töitä. Valtio kontrolloi ja rahoittaa kaikkia instituutteja ja laitoksia. Jos he vain päättävät, että okei, tästä päivästä lähtien liittolaisemme toisessa maailmansodassa olivat hyviksiä, minun olisi kirjoitettava niin.”
Mol
nár huokaa.
On aika vaihtaa baaria, mutta puhe ei hiljene. Kurvissa tietä ylittäessä Molnár miettii nykypäivän Unkaria yleisemminkin.
”Tilanne ei ole aivan niin kuin 1930-luku Saksassa. Kyse on enemmänkin piilevästä tunnelmasta yhteiskunnassa”, Molnár lausuu mietteliäästi.
”Hallinto ei käytä voimaansa avoimesti tai esimerkiksi sotilaallisesti. Jos kuitenkin työskentelet valtiolle ja sanot jotain, mikä ei ole heidän mieleensä, voit nopeasti menettää työpaikkasi, etkä saa uutta enää koskaan.”
Vaasanaukion, tuttavallisemmin Piritorin, kohdalla joukkio puikkelehtii laimean juppihenkisten kaupunkipyörien ja kahden mesoavan narkomaanin välistä. Kreikkalainen Kostas Vergos on lähellä törmätä resuiseen vanhaan mieheen. Hän kuittaa tapauksen toteamalla olevansa itsekin kotoisin huonosta lähiöstä Ateenassa.
”Helsinki on hyvin selkeä kaupunki. Muistuttaa minua jostain syystä Amsterdamista”, Vergos miettii ja hytisee hiukan. Vaikka on heinäkuu, shortseissa tarkenee kehnosti.
Kun ryhmä etenee Helsinginkatua, tehdas- ja virastotyöntekijän poika kertoo juttua Kreikan sisällissodasta.
Moni Vergosin ikätoveri on kysellyt, miksei Vergos opiskele jotakin rahakkaampaa alaa, kuten insinööri- tai kauppatieteitä. Hänen mukaansa Kreikassa tavalliselle kansalaiselle on kuitenkin kunniakasta tuntea historiaa – ulottuvathan perinteetkin aina antiikkiin asti.
Menneisyyden ohella Vergos jakaa painokkaita näkemyksiään myös tulevaisuudesta.
”Keskiluokka ja tavalliset ihmiset tulevat ratkaisemaan Euroopan tulevaisuuden. Jos maltilliset puolueet eivät ymmärrä keskiluokan tarpeita, se kääntyy muualle.”
Hurstin ruokajakopisteen nurkilla Vergos vertaa Euroopan nykytilaa vuoteen 1929. Talouskriisi edesauttoi tuolloin demokratian romahdusta ja ääriliikkeiden nousua ympäri maanosaa tuhoisin seurauksin.
Tatuoidulle ja aivan pikkiriikkisen sammaltavalle opiskelijalle ei tuota ongelmia verrata 1920-luvun loppua Kreikan lähimenneisyyteen.
”Äärioikeiston uusnatsit ja äärivasemmisto ovat nousseet samaan aikaan, vaikka Kreikassa on toki ollut perinteisesti vahva kommunistinen puolue. Kun Syriza otti vallan, he eivät selvittäneet ongelmia. Tämä on kannustanut myös äärioikeistoa nostamaan päätään”, Vergos tuhisee.
Juttu katkeaa, kun vaeltava joukkio löytää riittävän tyhjän baarin. Vergos marssii tiskille, tilaa turkulaisen opiskelijan suosituksesta Aura-oluen, siirtyy pelaamaan shakkia ja unohtaa kysymykset niin historiasta kuin tulevaisuudestakin.
Kapakat vaihtuvat illan edetessä. Puheenaiheeksi nousevat Suomen keskustapuolueen alaikäiset jäsenet, murhatilastot ympäri Euroopan – sekä tietenkin jalkapallo. Kansainvälisille vieraille maistuvat tavalliset suomalaiset keskioluet, vaikka joku hehkuttaakin Salmiakkikoskenkorvaa.
Syykin on selvä: Helsinki on ulkomaiselle opiskelijalle kallis kaupunki.
Entisestään kasvanut joukkio marssii Brahenkentän ja Aleksis Kiven kadun legendaarisen maustetehtaan ohi. Kaupunki on jo hämärä, ja osa porukasta alkaa puhua hostellille lähdöstä – seuraavana päivänä on herättävä osallistumaan historiatietoisuutta käsitteleviin työpajoihin.
Belgialainen Emma Ydiers jaksaa kuitenkin vielä juhlia. Osa Kallion baareista alkaa sulkea oviaan, joten tie vie Vallilan puolelle Mustaan Härkään. Yökerho on suhteellisen tyhjä, ja brittiopiskelijoilla on helppo työ vallata biljardipöytä saman tien.
Ydiers istuu nurkkapöytään. Vaikka ilta on jo pitkällä, ja monen niin suomalaisen kuin muualta tulleenkin opiskelijan terävin arviointikyky kulautettu kurkusta alas monta tuntia sitten, Ydiers jaksaa yhä kertoa, miltä Euroopan Unioni näyttää ytimestään käsin.
”Ei ole outoa, etteivät kaikki halua sitoutua EU:hun yhtä voimakkaasti. Keski-Euroopan valtiot ovat toistaiseksi olleet enimmäkseen päärooleissa, mutta uskon, että se tulee muuttumaan. Pohjoismaat ovat innovatiivisia, ja monet muutkin tulevat vaikuttamaan EU:ssa jatkossa entistä enemmän.”
Tavallista rennomman oloinen portsari häärii pöytien seassa. Kovaääninen musiikki pakottaa Ydiersin lähes huutamaan.
”En oikeastaan tiedä, miltä Euroopan tulevaisuus tulee näyttämään. Voin kuitenkin kertoa, mitä toivon sen olevan. Toivon, että Eurooppa voi toimia yhtenä kokonaisuutena, yhdessä”, nuori belgialaisnainen sanoo vakavana.
Samassa suomalaispoika ottaa baaritiskiltä mikin käteensä ja alkaa esittää suhteellisen kaameaa tulkintaa Rauli Badding Somerjoen Paratiisista.
”Onko tuo karaokea?”, kikattaa Ydiers, eikä olekaan enää lainkaan yhtä vakava.
