HYY:n Kehitysyhteistyöviikko tuo ihmisoikeudet kampukselle 8.-14.10.2012!

Ihmisoikeusmatka

HYY:n Kehitysyhteistyöviikko tuo ihmisoikeudet kampukselle 8.-14.10.2012!

Kehitysministeri Heidi Hautala avaa viikon maanantaina Portsun edessä. Puheen jälkeen luvassa on jammailua Kuningasidean tahdissa.

Tiistaina UniCafessa ruokaillaan sambialaisissa tunnelmissa, illalla runoillaan Painobaarissa ihmisoikeuksien puolesta.

Keskiviikkona tarjoillaan nelivetoajoa, miinojen tunnistusta ja ensiapua – Kuopiossa! Kyseessä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua siviilikriisinhallinnan osaamiskeskuksen toimintaan ja taitokoulutukseen. Yhtä railakasta meno on illalla Uudella, jossa sitsataan hieman totuttua reilummin. Menu ja ohjelma yllättävät takuulla kokeneenkin sitsaajan.

Torstaina tutustutaan ihmiskaupan ehkäisyyn rajavartiolaitoksen esikunnassa, perjantaina tavataan alumneja ja pohditaan modernin teknologian ja ihmisoikeuksien suhdetta. Perjantai-iltana myös huikeat päätösbileet We Got Beefissä!

Eikä tässä vielä kaikki: KEHY-KINO esittää joka päivä palkittuja dokumenttielokuvia – ilmaiseksi! Lisäksi ohjelmassa on runsaasti työpajoja, keskustelutilaisuuksia ja taidetta eri muodoissa. Tarkkaile myös UniSportin ryhmäliikuntatuntien valikoimaa!

Katso koko ohjelma ja lisätiedot Facebookista (http://www.facebook.com/kehyviikko2012HYY). Kaikkien FB-tykkääjien kesken arvotaan Reilun kaupan herkkuja.

11 kommentti tähän julkaisuun: “HYY:n Kehitysyhteistyöviikko tuo ihmisoikeudet kampukselle 8.-14.10.2012!

  1. Paluuviite: สลากออมสินดิจิทัล

  2. Paluuviite: https://www.timesunion.com/marketplace/article/phenq-reviews-17525542.php

  3. Paluuviite: เกม 3D

  4. Paluuviite: ควบคุมน้ำหนัก

  5. Paluuviite: find here

  6. Paluuviite: bk8 thai

  7. Paluuviite: http://www.digitorient.com/wp/go.php?https://takizo.shop/

  8. Paluuviite: yehyeh.com

  9. Paluuviite: บอลยูโร 2024

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *