Kannunvalajat | Ja taas me ryhmäydytään
kannunvalajat, valtiotieteellinen, valtsikka, valtsika, valtiotieteellinen tiedekunta, kannu, kannunvalajat ry
1312
post-template-default,single,single-post,postid-1312,single-format-standard,do-etfw,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-6.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.3.5,vc_responsive
 

Ja taas me ryhmäydytään

15 loka Ja taas me ryhmäydytään

Ryhmäytyminen saattaa kalskahtaa yläasteelta, mutta onko sillä paikkansa myös yliopistomaailmassa? Mitä ryhmät ihmiselle merkitsevät ja miksi aina täytyy ryhmäytyä?


 

Sosiaalipsykologian professori Inga Jasinskaja-Lahden mukaan evoluutiopsykologian näkökulmasta ihmiset ovat aina selviytyneet nimenomaan liittymällä yhteen. Sosiaalipsykologisesti aihetta kuitenkin lähestytään itsetunnon näkökulmasta.

– Ihminen kokee enemmän tyytyväisyyden tunnetta itsestään saadessaan positiivista palautetta vertaisiltaan. Silloin kuulutaan ryhmään, jotta saadaan itsetunnolle sopivaa palautetta, Jasinskaja-Lahti valaisee. Tämäkin on varmasti tuttua monelle opiskelijalle: oma identiteetti määrittyy pitkälti pääaineen kautta.

Tuutorien tehtävä on auttaa fukseja yliopistoon sopeutumisessa. Ensimmäisten kuukausien aikana he opettavat fuksit niin kulkemaan uudessa ympäristössä kuin sitsaamaankin. Kannunvalajien fuksikapteeni Karin Helander painottaa erilaisten fuksitapahtumien tärkeyttä.

– Mielestäni ne [fuksitapahtumat] ovat paras keino ryhmäyttää fukseja. Totta kai esimerkiksi luennoilla tutustuu ihmisiin, mutta esimerkiksi fuksiaisissa tehdään jotain tosi hauskaa ja hölmöä, mikä ryhmäyttää todella paljon paremmin, Helander pohtii.

Erilaisilla rituaaleilla, kuten fuksiaisilla, on ryhmäyttämisen lisäksi toinenkin tärkeä tehtävä.

– Monestihan nämä rituaalit ja tapahtumat ovat ainejärjestöjen välillä hiukan erilaisia, ja tarkoituksena on nimenomaan erottautua ja luoda omalaatuista identiteettiä, Jasinskaja-Lahti selventää.

 

Erilaisuuteen pitää tukeutua

Ryhmäkäyttäytymisessä on myös varjopuolensa. Yksi niistä on kiusaaminen. Helander arvioi kuitenkin omien kokemustensa pohjalta kiusaamisen melko vähäiseksi yliopistossa.

– Ihmiset ovat aikuistuneet ja kiusaaminen tuntuu ihan turhalta. Ainakin toivon, että yliopistossa ollaan näin järkeviä, Helander arvelee.

Hän näkee, että tuutoreilla on tärkeä rooli kiusaamisen ehkäisemisessä. Myös Jasinskaja-Lahti uskoo ohjattuun ryhmäytymiseen vielä yliopistotasollakin.

– Ryhmän tiivistymistä tietyn kategorian ympärille tapahtuu myös automaattisesti. Jos halutaan kuitenkin ehkäistä turhia konflikteja ryhmissä, normien ja sääntöjen on hyvä tulla ulkoapäin, Jasinskaja-Lahti sanoo. Tärkeää on hänen mukaansa myös tukeutua ryhmän jäsenten erilaisuuteen. Jos roolit jaetaan jäsenille järkevästi, ei heidän tarvitse vertailla itseään toisiin kaikilla mahdollisilla sosiaalisilla ulottuvuuksilla.

 

Liian samankaltaisia?

Fuksin yliopistoelämän kannalta kiusaamista oleellisemmaksi ongelmaksi saattaa muodostua kuplautuminen. Yliopistossa ihmiset jakaantuvat pääaineidensa mukaan ryhmiin, joiden jäseniä yhdistää usein samantapainen maailmankuva.  Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, sillä on luonnollista hakeutua kaltaistensa seuraan. Yliopisto-opiskelijoiden homogeenisyyteen on silti syytä kiinnittää huomiota, sillä liika samankaltaisuuskaan ei tuota optimaalisia tuloksia.

– Meillähän on hirveän vähän esimerkiksi Helsingin yliopistossa kansainvälisiä opiskelijoita. Yliopisto-opiskelijat eivät tällä hetkellä edusta edes Suomen väestöä keskimäärin. Mielestäni olisi ehdottomasti hyvä, jos porukka olisi yliopistossa heterogeenisempaa ihan kaikilla sosiaalisilla ulottuvuuksilla kuten vaikka sukupuolijakaumankin perusteella, Jasinskaja-Lahti toteaa.

Vielä yliopistossakin voimme siis oppia ryhmäytymään paremmin.

Teksti: Saara Salonen
Kuva: Lari Hokkanen