Blogissa piilohumanisti potee huijarisyndroomaa mutta kirjoittaa silti.
Elias Anttila
Yhdysvaltojen vaalien aikana turvallisuus nousi ehkä suurimmaksi vaaliteemaksi (jos sellaisia edes kaikkien kohujen keskellä kerkesi edes syntyä). Tämä tapahtui siitä huolimatta, että Yhdysvalloissa vähiten väkivaltarikollisuutta yli neljäänkymmeneen vuoteen, mutta ei ehkä yllättävää kun otetaan huomioon, että viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna tapahtui paljon joukkoampumisia, jotka saavat tietenkin paljon mediahuomiota. Kuitenkin, demokraatit ehtivät monesti muistuttaa, että (esimerkiksi FBI:n) tilastot kertovat totuuden väkivaltarikosten määrästä ja turvallisuustasosta. Kovan linjan republikaanien vastaus tähän kuului, että turvallisuuteen tulee sijoittaa vielä enemmän, koska amerikkalaisista tuntuu, että he olisivat turvattomampia. Tästä seurasi vastapuolelta niin iso haloo, että post-totuuden käsite rantautui Suomeenkin.
Reaktio on toki oikeutettu siinä mielessä, että mielikuvien tulisi olla toissijaisia kovaan dataan verrattuna: empiiristä tutkimustahan tehdään tarkoituksella selittää, todistaa ja löytää tosi asianlaita. Lisäksi tässä tapauksessa turvattomuuden lähde identifioidaan väärin yksinkertaisesta psykologisesta syystä: tuntemattomat kulttuurit ja käytännöt tulkitaan uhaksi juuri siksi, että tuntemattomuudessa on enemmän varaa väärintulkitsemiselle. Kaiken lisäksi virheellisesti ymmärretty korrelaatio ratkaistaan poistamalla toinen korrelaatti, eikä puuttumalla ongelmaan. Trumpin asettama maahantulokielto on ratkaisuna samanlainen, kuin silmälasien takia koulukiusatulta oppilaalta silmälasien pois ottaminen, eikä itse kiusaamiseen puuttuminen. Paitsi että kiusaamista ei oikeasti koskaan tapahtunut muuten kuin opettajan silmissä, joten todellista ongelmaa edes ole.
Mutta vaikka demokraatit olivatkin oikeassa, vasta-argumentin tapa oli ja on edelleen pintaa syvemmällä aika käsittämätön.
Kuvittele, että joku kertoo pelkäävän hämähäkkejä yli kaiken. Pelko on irrationaalinen, koska suurin osa hämähäkeistä on täysin harmittomia. Mutta jos tähän pelkoon puuttuu tuiskaisemalla “hiton idiootti, tuo on täysin irrationaalista”, vastaukseksi tuskin saa kiitosta pelkotilan parantamisesta.
Rasismi ja uskonnonvapauden rajoittaminen ovat todella isoja ja traagisia ongelmia, joihin tulee puuttua ja josta pitää myös suuttua. Mutta pitkän aikavälin kontekstissa suvaitsevaisen vasemmiston on todella kysyttävä itseltään, mitkä keinot ovat oikeasti tehokkaita totuuden näyttämiseen ja suvaitsevuuden edistämiseen. Itse en jaksa uskoa, että järkeä voi hakata kenenkään päähän. Ei edes Richard Spencerin päähän.
Presidentinvaalien jälkeen some räjähti artikkeleista, joissa mietittiin tulosta Trump-kannattajien kannalta: Ruraali Yhdysvallat on pitkään ollut taloudellisessa laskussa eikä sen asukkaita oikein kuunnella tai kunnioiteta. Ehkä on siis ymmärrettävää, että he ovat vihaisia tai kyllästyneitä vallitseviin rakenteisiin. Jos vasemmiston ainoa vastaus tähän on väkivalta tai verbaaliset barrikaadit, eikö voisi kuvitella että se nimenomaan lisää tuota tunnetta ja sen kautta aiheuttaa suuremman ongelman? Vaihtoehto-oikeiston ja heidän vaihtoehtoisten faktojen lisääntyminen on huonosti voivan yhteiskunnan oire, joka poistuu kun sopivat rakenteelliset muutokset tehdään – ei tauti, joka on ilmaantunut tyhjästä.