Kannunvalajat | Jotta kaikilla olisi parempi olla
kannunvalajat, valtiotieteellinen, valtsikka, valtsika, valtiotieteellinen tiedekunta, kannu, kannunvalajat ry
1905
post-template-default,single,single-post,postid-1905,single-format-standard,do-etfw,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-6.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.3.5,vc_responsive
 

Jotta kaikilla olisi parempi olla

19 joulu Jotta kaikilla olisi parempi olla

Teksti: Heidi Ahola

Kuva: Inka Lähteenaro

Myytti Suomesta tasa-arvon mallimaana on purettava, toteaa Katju Aro kahvikuppinsa takaa marraskuisena maanantaiaamuna.

”Suomi on kiistatta yksi maailman tasa-arvoisimpia maita, mutta työtä on vielä paljon tehtävänä. Viime aikoina tasa-arvokysymyksissä on otettu paljon takapakkia.”

Esimerkkeinä Aro mainitsee pyrkimyksen kiristää aborttilainsäädäntöä ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkamisen, jolla on suora vaikutus naisten työllisyyteen. Kaikki yhdenvertaisuutta koskevat lakimuutokset on viety viime vuosina eduskuntaan kansalaisaloitteiden kautta, koska ne eivät etene perinteisiä poliittisia väyliä pitkin.

”Esimerkiksi translaki on jumissa ilman mitään selkeää syytä.”

Naisasialiitto Unionin puheenjohtajana toimiva ja media-alalla työskentelevä Aro oli mukana, kun joukko feministisiä toimijoita reagoi Suomen jumiutuneeseen tilanteeseen perustamalla feministisen puolueen. Puolueelle valittiin kolme tasavertaista puheenjohtajaa: Aro, Warda Ahmed ja Katriina Rosavaara.

Feministinen puolue sai joulukuussa kaikki tarvittavat 5000 kannattajakortti päästäkseen puoluerekisteriin, ja osallistuu kevään 2017  kuntavaaleihin. Puolueen tavoitteena on kiteytetysti yhteiskunta, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia henkilökohtaisiin ominaisuuksiin katsomatta. Politiikan kolme kärkiteemaa ovat sukupuolten tasa-arvo, syrjimättömyys ja inhimillinen turvallisuus.

Uudistava työ voi purkaa sukupuoliroolit

Ajatus feministisestä puolueesta alkoi kyteä vuoden 2014 europarlamenttivaalien aikaan, kun ruotsalainen Feministiskt initiativ -puolue, eli FI kampanjoi näkyvästi länsinaapurissa. Vuonna 2005 perustettu puolue keräsi vaaleissa hyvän äänisaaliin  ja lähetti Brysseliin euroedustajan, romanitaustaisen Soraya Postin. Ruotsista saatu positiivinen signaali vauhditti keskustelua oman feministisen puolueen perustamisesta Suomessa. Toimiin ryhdyttiin vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeisenä yönä. Poliittisen oikeiston noususta järkyttyneet Aro ja ryhmä muita feministejä päättivät perustaa puolueen. Perustamiskokous pidettiin valmistelujen jälkeen kesäkuussa 2016.

Ruotsin FI:n puheenjohtajan Gudrun Schymanin tuki Suomen feministiselle puolueelle on ollut merkittävää. Aro puoluetovereineen tapasi Schymanin ennen puolueen perustamista, ja Schyman on luvannut Suomen sisarpuolueelle oman puolueensa täyden tuen. Suomen lisäksi Schyman kiertää parhaillaan muutakin Eurooppaa ja rohkaisee eri maiden feministisiä toimijoita perustamaan puolueita, jotka jonain päivänä voisivat muodostaa oman puolueryhmänsä europarlamentissa. Tavoite on herätellä yleiseurooppalaista feminististä liikettä vastavoimaksi oikeistopopulismin nousulle.

Juuri oikeistopopulismin ja militarismin nousu motivoi osaltaan perustamaan Suomen feministisen puolueen. Aron mukaan ihmiset eivät enää usko rauhaan. Kansainvälisessä politiikassa aseellinen väliintulo nähdään yhä ratkaisuna konflikteihin aikaa vievien rauhanneuvottelujen sijaan. Ruotsissakin FI on jäänyt yksin antimilitaristisen näkökulmansa kanssa, kun kasvava Venäjän pelko on saanut muut puolueet kiristämään turvallisuuspoliittista linjaansa. Suomessa feministinen puolue haluaa siirtää huomiota inhimilliseen turvallisuuteen.

Feministisellä puolueella ei vielä ole julkilausuttua kantaa yleiseen asevelvollisuuteen. Aro arvioi, että periaateohjelmaan kirjataan vapaaehtoinen ja sukupuolineutraali malli. Ketään ei pidä pakottaa armeijaan tämän sukupuolen vuoksi. Asevelvollisuuteen tiivistyy Aron mielestä suomalaisen sukupuolikäsityksen jäykkyys: väkivallan kulttuuri on ulkoistettu täysin miehille ja yhteiskunnan instituutioista erityisesti armeijalle. Pojat kasvatetaan hoitamaan asioita tappelemalla, ja se on Aron mielestä hyvin vahingollista.

Vahingollisia sukupuolirooleja purettaessa kasvatuksen ja koulutuksen rooli on tärkeä. Ne tulevat olemaan puolueen keskeisimpiä kuntavaaliteemoja. Sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatus ja maksuton koulutus murtavat perusoletuksia sukupuolesta ja tasaavat eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Jotkut ihmisryhmät tarvitsevat toisia enemmän tukea opinnoissaan, ja siihen Aro toivoo panostettavan. Esimerkiksi monet rodullistetut oppilaat saavat epämotivoivaa opinnonohjausta jo peruskoulussa.

Aron mielestä Suomessa pitäisi keskittää enemmän resursseja uudistavaan työhön, jota muun muassa koulutus ja hoiva ovat. Uudistava työ tuottaa seuraaville sukupolville arvoja ja vie sivistystä eteenpäin. Suomen talouspolitiikkaa hallitsee kuitenkin tuottava työ: vienti ja perinteiset teollisuusalat.

”Investoimalla uudistavaan työhön tuotettaisiin enemmän hyvinvointia kaikille. Jos hyvinvointi ei ole talouspolitiikan perimmäinen tavoite, niin mikä sitten?” Aro ihmettelee.

Moniääninen puolue

palataan vielä Ruotsiin. Siellä ollaan Aron mukaan kymmenen vuotta Suomea edellä feminismikeskustelussa. Ruotsissa on perusteltava, jos ei ole feministi. FI:n vaikutuksesta poliittisten puolueiden on täytynyt määritellä julkisesti suhteensa feminismiin. Ruotsissa osataan myös keskustella feminismien eroista. Kun kaikki ovat feministejä, tulevat erot luonnollisesti näkyviin. Erojen tiedostamista Aro toivoisi Suomeenkin. Feminismiä kun ei ole vain yhdenlaista, vaan se pitää sisällään erilaisia suuntauksia.

Suomen feministinen puolue edustaa virallisesti intersektionaalista feminismiä. Suuntauksen keskeinen ajatus on, että yhteiskunnallisissa valtarakenteissa risteävät sukupuolen lisäksi monet muut ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten etnisyys, luokka ja toimintakyky.

”Suomessa naisen euro on noin 80 senttiä, mutta maahanmuuttajanaisen euro 62 senttiä”, Aro toteaa.

Intersektionaalinen feminismi näkyy puolueen hallituksessa. Edustettuna on erilaisia etnisiä taustoja, uskontoja ja sukupuolia. Mukana on syrjimättömyyden ja tasa-arvon puolesta työtä tehneitä, syrjittyjä ja epätasa-arvoisia ja ylipäätään ihmisiä erilaisista kokemustaustoista. Aro toivoo, että jatkossa mukaan saadaan myös erilaisia luokkia ja toimintakykyä edustavia ihmisiä sekä väkeä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

”Kiintiöistä ja monimuotoisuudesta rekrytoinnissa unohtuu usein itse toiminta. Sanotaan vain, että kyllä tänne saa tulla kuka vain, haluamme organisaatioomme monenlaisia ihmisiä. Mutta se ei riitä. On myös mentävä ja rekrytoitava ne ihmiset. Niin olemme tehneet puolueessa.”

Puolueessa puheenjohtajiston ja hallituksen moniäänisyys on tärkeää. Tästä syystä päädyttiin kolmen puheenjohtajan ratkaisuun. Se on feminismille tyypillistä valtahierarkioiden kyseenalaistamista. Puolue haluaa pysytellä ilman yhtä selkeää johtohenkilöä, mutta se on hankalaa, sillä Patentti- ja rekisterihallitus ei hyväksy kolmen puheenjohtajan järjestelyä. Tulevaisuudessa puheenjohtajaksi noussee Aro, ja Ahmed ja Rosavaara toimivat varapuheenjohtajina. Tehtävät jaetaan silti jatkossakin tasaisesti.

Se f-sana

Feministisen puolueen pinkkiä räiskyvä logo ja se f-sana ärsyttävät joitakin. Miksei puolueen nimi voisi olla vaikkapa tasa-arvopuolue? Aro vastaa kysymykseen tottuneesti: feminismillä on aatteena yli sadan vuoden historia. On feminististä tutkimusta, taloustiedettä ja poliittista analyysia.

”F-sanan häivyttäminen olisi kaiken tämän kieltämistä. Nykyinen feminismi ei ole vain naisten asialla. Se selviää jo lukemalla puolueen periaateohjelmaa. Pinkki puolestaan on poliittisesti latautuneempi väri kuin yksikään muu, sillä se nähdään heikkoutta symboloivana, yhteen sukupuoleen liitettynä tyttöjen värinä. Tätä representaatiota pitää ravistella. Pinkki on myös kansainvälisen feministisen liikkeen väri.”

Feminismi saattaa herättää joissakin närää, mutta nykyajan Suomessa on huomattavasti helpompaa olla julkisesti feministi kuin 2000-luvun alussa, jolloin Aro ensimmäisen kerran valittiin Unionin puheenjohtajaksi. Sosiaalista mediaa ei käytännössä ollut, mutta vihapostia tuli silti painettujen lehtien kommenttipalstoilla ja kannetun postin mukana. Feministejä ei otettu tosissaan, eikä media ollut kiinnostunut heistä. Nykyisin nuoret ihmiset puhuvat omasta feminismistään ääneen. Se tekee Aron toiveikkaaksi.

Kolikon kääntöpuolena antifeministinen liike on aiempaa järjestäytyneempi ja voimakkaampi. Suojelupoliisi konsultoi poliittisia puolueita, myös feminististä puoluetta, turvallisuudesta ja vihapuheen käsittelystä. Monet feministiset toimijat ovat tottuneet vihapostiin, ja sietokynnys on korkea.

”Unionissa toimiessa on kehittynyt hyviä käytäntöjä vihapuheen käsittelyyn. Kokemuksesta on hyötyä”, Aro naurahtaa.