Komediaa vai vakavamielistä vaikuttamista?

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat Keskustan Juha Sipilää lukuun ottamatta kokoontuivat 18.3 muun muassa Helsingin Yliopiston ja Aalto-yliopiston järjestämään EU-paneelikeskusteluun. Mediassa käsiteltiin kuitenkin tenttiteemojen sijaan lähinnä Timo Soinin leukailuja ja Olli Rehnin dramaattista ulosmarssia.


 

Suomalaista politiikkaa ei olla turhaan luonnehdittu usein hajuttomaksi ja mauttomaksi pönöttämiseksi valmiiksi kirjoitettuine lausuntoineen. Taitavin kansanedustaja osaa väistää kysymyksen kuin kysymyksen: siis puhua paljon, mutta kertoa vähän.Täysistunnossa tunteenpurkaukset pidetään tyynesti vakan alla, ja äänestetään mieluusti omasta huoneesta käsin juuri siihen kiisteltyyn torkkupeittoon kääriytyneenä. Vakavuus ja asiallisuus luovat usein ympärilleen luottamusta. Venäjän duumassa ristiriitatilanteen saattaa päättää joskus nyrkki, mutta suomalainen poliitikko vaikenee kohteliaasti ja liukenee takavasemmalle.

 

Maaliskuinen Eurooppa-paneeli kuitenkin toi Suomen politiikkaan tuulahduksen välimerellistä käsielehdintää ja päälle huutelua. Yleisö osoitti mieltään äänekkäästi buuaamalla, kun Keskustaa edustanut Olli Rehn haukkui kysymysvuorollaan vaalipaneelin järjestäjät joustamattomuudesta ja käveli lopulta ulos kesken keskustelun. Lisäksi jatkuva nokittelu erityisesti Timo Soinin ja Paavo Arhinmäen välillä varasti usein huomion myös muiden puheenvuorojen aikana. Kärkkäitä kommentteja sateli puoluerajojen yli puolin ja toisin. Tapahtuman juontajalla oli täysi työ kaitsea innokkaimpia vastaajia pitäytymään omilla vuoroillaan, kun taas Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen joutui lähes kerjäämään ääneen pääsyä. Paneelikysymysten käsittely rönsyili lopulta niin, ettei etukäteen esille nostetusta koulutuspolitiikasta ehditty keskustelemaan seitsemää minuuttia enempää.

 

Harva enää muistaa, mitä puheenjohtajat vastasivat kysymykseen Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Intohimoinen kommenttitulva sivuutti useat mahdollisuudet hedelmälliseen asiakeskusteluun, ja puolueiden esittämät tavoitteet hukkuivat sekasortoiseen kilpailuun puheenvuoroista. Vaalien aikaan julkisuudessa esiintymisellä on lähes poikkeuksetta jonkinlainen vaikutus äänestäjien päätöksiin ja varsinkin negatiivinen huomio näkyy nopeasti kyselysuosioissa. Silti koulutus- tai turvallisuuspoliittisten kysymysten sijaan keskitytään turhan helposti keskinäiseen kinasteluun ja epäolennaisuuksiin.Paneelissa poissaolollaan loistanutta Juha Sipilää myllytettiin päivälehdissä esimerkiksi spekulaatioilla kielitaidottomuudesta tai heikosta ulkopoliittisesta osaamisesta. Sipilä puolestaan vastasi tapahtuman järjestäjien uhkailleen häntä epäedullisella mediajulkisuudella. Paavo Arhinmäki syytti keskustelussa Alexander Stubbia valheellisista syytöksistä, kun taas Carl Haglund ei ollut aivan varma, kuka oli vastannut paneelikysymykseen väärin RKP:n puolesta. Pääministerin saamaa kuittailua Twitterin liiallisesta käytöstä tuskin tarvitsee edes laittaa pöytäkirjaan. Soinin perussuomalainen puujalkahuumori vetoaa varmasti osaan äänestäjistä, mutta niin vetoaisivat asiallinen keskustelu ja kylmät faktatkin.


Politiikka elää ja kehittyy yhteiskunnan muutoksen mukana. Joskus poliitikkoja kohdeltiin mediassa  kunnioittavasti silkkihansikkain, nykyään lööpiksi riittää käynti lähikaupassa väärään aikaan. Kansanedustajat kauppaavat ideoitaan Facebook-seinälläsi, imevät vaikutteita raflaavilta kansainvälisiltä vaikuttajilta ja heittävät huulta blogeissaan. Eettis-moraaliset arvot ovat saaneet rinnalleen enenevissä määrin kaupallisen ja henkilökeskeisen edustusmallin. Myös politiikasta on tullut viihdettä.

 

Teksti: Saara Mielonen