Teksti: Aino Salmi
Kuva: Aune Sanz
Suomen asekauppa on läpikäynyt merkittäviä muutoksia 2000-luvun aikana: se on kaksinkertaistunut määrällisesti ja samalla myynti kohdistuu yhä enemmän ETA-maiden ulkopuolelle. Viime aikoina mediassa on herännyt keskustelua Suomen aseviennin eettisyydestä ja erityisesti viennin suuntautuminen yhä enemmän Lähi-idän maihin on herättänyt kysymyksiä kaupan eettisyydestä.
”Muutosten taustalla on monenlaisia syitä”, kertoo Suomen asevalvontaraportin päätoimittaja Kari Paasonen.
”Siinä missä Euroopan maiden sotatuotetuonti on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut enemmänkin laskussa, Lähi-idässä se on on kasvanut huomattavasti.”
Suomen asevientiraporteista selviää, että vuonna 2014 Saudi-Arabia on noussut maamme toiseksi suurimmaksi viennin kohteeksi. Vuonna 2015 taas Lähi-itä on noussut merkittävimmäksi vientialueeksi ensimmäistä kertaa vuodesta 2002 alkavan tilaston aikana.
”Viedessään aseita Lähi-itään suomalaisyritykset siis vievät niitä maihin, joissa niillä on kysyntää. Suomalaiset aseteollisuusyritykset ovat myös aktiivisesti pyrkineet Lähi-idän markkinoille. Myös Suomen valtio on jo pitkään tukenut yrityksiä tässä esimerkiksi tekemällä myynninedistämismatkoja alueelle”, Paasonen jatkaa.
Suomen sotatuotevienti on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. ETA-maiden osuus toteutuneesta sotatuoteviennistä on laskenut 2000-luvun alun noin 70–90 prosentista noin 40–60 prosenttiin.
Suomen asevalvontaraportin mukaan meidän voi sanoa edistäneen johdonmukaisesti yli 80 vuoden ajan kansainvälistä asekaupan säätelyä. Maamme onkin yksi niistä seitsemästä valtiosta, jotka ehdottivat YK:n sopimusneuvotteluita asekaupan säätelemiseksi jo vuonna 2006. Lopulta se saatiin säädettyä seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2013. Tätä sopimusta Suomen kuuluisi noudattaa myös nykyisessä vientipolitiikassaan. Lähiaikoina on noussut kuitenkin paljon kysymyksiä siitä, rikkooko Suomi kansainvälisiä sopimuksia viemällä aseita muun muassa Keski-Aasian diktatuureihin ja Saudi-Arabiaan.
Paasosen mukaan Suomi ja Arabiemiraatit ovat myös solmineet puolustusta koskevan yhteistyömuistion vuonna 2007, kun taas puolustusmateriaaliyhteistyöhön liittyvä yhteisymmärryspöytäkirja Saudi-Arabian ja Suomen puolustusministeriöiden välillä allekirjoitettiin kesällä 2015. Esimerkiksi Ruotsissa Saudi-Arabia on linjattu asekaupan ulkopuolelle ihmisoikeusloukkausten ja poliittisen tilanteen takia. Saudi-Arabian johtaman koalition tiedetään pommittavan Jemenissä esimerkiksi sairaaloita ja surmanneen jo tuhansia siviilejä. Asekauppasopimus kieltää aseiden viennin maihin, joissa niitä voitaisiin käyttää esimerkiksi sotarikoksiin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan tai siviileihin kohdistuviin hyökkäyksiin.
Helsingin Sanomien mukaan nykyinen hallitus on muuttanut Suomen linjaa ja antaa entistä enemmän asevientilupia Lähi-itään. Viime vuonna Suomi myi aseita ja puolustustarvikkeita Saudi-Arabian lisäksi neljään muuhun maahan, jotka osallistuvat sotaan Jemenissä.
Ylen pääministerin haastattelutunnilla Juha Sipilä vastasi kohuun kiistämällä hallituksen linjan muuttuneen ase-
kaupassa sekä korosti ihmisoikeusnäkökulman ohjaavan edelleen asekauppaa. Sipilän mukaan vientipäätöksiä ei tehdä, jos ihmisoikeustilanne tai maan sotatilanne muuttuu tai herää epäilys aseiden päätymisestä vääriin käsiin.
”Kun yhteisymmärryspöytäkirja Suomen ja Saudi-Arabian välillä kesäkuussa 2015 solmittiin, Jemenin sisällissodassa taistelevaa Saudi-Arabian johtamaa liittoumaa oli jo syytetty sotarikoksista”, Paasonen toteaa.
Paasonen ei ota kantaa siihen, syyllistyykö Suomi välillisesti ihmisoikeusrikkomuksiin Lähi-idässä. Hän kuitenkin viittaa Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa oikeustieteen professorit Martti Koskenniemi ja Martin Sheinin tyrmäävät hallituksen siunaamat asekaupat diktatuureihin. Euroopan yliopistoinstituutin kansainvälisen oikeuden professori Scheinin mukaan Suomen hallitus rikkoo vuonna 2012 säädettyä lakia puolustustarvikkeiden viennistä.
”Asevienti Keski-Aasian diktatuureihin ja Saudi-Arabiaan tarkoittaa Suomelle isoa riskiä olla osallinen sotarikoksissa tai vakavissa ihmisoikeusloukkauksissa”, Scheinin toteaa haastattelussa Helsingin Sanomille. Hänen mukaansa vuoden 2012 lain keskeinen edellytys on, että Suomen on mahdollista seurata, mitä aseilla tehdään. Tämä ei käytännössä kuitenkaan toteudu nykyisessä tilanteessa.
”Yksi riski Suomen aseviennissä on tosiaan se, että nykyään kun aseet on toimitettu johonkin valtioon, Suomen on käytännössä mahdotonta vaikuttaa siihen, mihin aseita käytetään”, asevalvontaraportin päätoimittaja Paasonen toteaa.
”Toinen ongelma on se, että aseita voidaan viedä johonkin kolmanteen maahan maasta, johon Suomi on vienyt aseet. Koska aseiden käyttöikä on pitkä, Suomesta nyt vietävä ase voi päätyä elinkaarensa aikana konfliktiin, joka ei vielä ole edes alkanut.”
Asekauppaa tutkiva ARES-järjestö on raportoinut lukuisista tapauksista, joissa suomalaisia aseita on kaupattu laittomasti Libyassa sosiaalisen median kautta. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan aseet voivat olla peräisin Suomen asekaupasta Lähi-itään 1970- ja 1980-luvuilta.
”Suomalaisia aseita on vuosien mittaan käytännössä päätynyt konfliktialueille. Näiden riskien vuoksi tulisi käyttää erityisen huolellista harkintaa silloin, kun aseille myönnetään vientilupa Suomesta”,
Paasonen tiivistää.