Matka kesäfestareille: Valtsikan Hans Välimäki

Kulttuuritoimikunnan kesäfestareilla panostetaan musiikin lisäksi laadukkaisiin ruokaelämyksiin ympäristö huomioiden. Taloustieteen opiskelija Tuomas Markkulan johdolla ruokatiimi loihtii tarjoilut Valtava-festivaaleille. Tutkain selvitti, millaisia makunautintoja on luvassa elokuun viimeisenä lauantaina.


 

Eteläamerikkalainen keittiö on tällä hetkellä yksi ruokamaailman kuumimmista trendeistä. Lähes kahvilan kuin kahvilan ruokalistalta löytyy vähintään yksi latinalaisen maailman makuja seuraileva vaihtoehto. Riisiä ja paputomaattikastikkeen sisäänsä kätkevästä kylmänä tarjoiltavasta vegaanisesta burritosta odotetaan myös Valtava-festivaalien hittituotetta.

Markkulan mukaan hyvä festariruoka on helppoa ja monipuolista, jolloin jokainen löytää listalta itselleen sopivan vaihtoehdon. Kesän aikana reseptejä onkin mietitty tarkkaan ja muutamien koeversioiden jälkeen toimivimmat makuelämykset ovat raivanneet tiensä menyyhyn.

– Osa ruoista on valmistettu vegaanisesti, mutta listalta löytyy myös perus-festarimakkaraa, Markkula kertoo.

Kuten perinteinen meksikolainen ruoka, myös festareiden meny koostuu perinteisistä mauista – äitien ja isoäitien herkuista. Rentoon kesäiseen yhdessäoloon sopivat katukeittiön suupalat ja yksinkertaiset kestosuosikit, kuten muurinpohjaletut, valloittanevat nälkäisen festarikävijän puolelleen.

– Meillä on perinteisiä mummon lättyjä hillolla ja kermavaahdolla. Tietynlainen kotikutoisuus on ollut tärkeää säilyttää ruokatarjoiluissa. Toki budjetti rajoittaa myös jonkin verran valintoja, Markkula selittää.

 

Festareiden ruokajärjestelyt aloitettiin toden teolla kesän alussa. Vaikka Markkula on aiemmin ollut mukana järjestämässä ruokatarjoiluja ainejärjestönsä KTTO:n tapahtumissa, on festariruokien suunnittelussa vastaan tullut myös yllätyksiä.

– Luottavaisin mielin lähdin projektiin mukaan, kun olen ollut tekemässä ruokia myös 160:n osallistujan sitseille. Onhan tässä tietenkin eroavaisuuksia. Nyt meillä ei esimerkiksi ole keittiötä ollenkaan, Markkula naurahtaa.

Ekonomistille tyypillisin termein Markkula selittää, että ruokajärjestelyissä on tärkeää maksimoida omat tulot samalla, kun tuotteen hinta täytyy asettaa tasolle, jolla myyntivoitosta saadaan mahdollisimman suuri.

– Mieluummin teen laskelmat aavistuksen alakanttiin ja pyrin sillä tavoin pienentämään riskiä, että tuotteita jäisi myymättä. Ruoan menekin arvioiminen on aika vaikeaa, mutta kyllä sillä pitäisi päästä hyvin voitolle, Markkula pohtii.

Kulttuuritoimikunnan kesäfestivaalit järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa, joten festaripäivän kävijämäärän arviointi perustuu lähinnä festivaalijärjestäjien fiilispohjaisiin laskelmiin.

– Itse odotan eniten, miten ruokatarjoilut onnistuvat ja minkälaista palautetta saamme. Iloinen festarifiilis on kuitenkin se tärkein juttu, Markkula sanoo.

 

Kävellessämme Pohjois-Esplanadilla ohitamme monta mielenkiintoista ravintolaa, juttelemme Helsingin uusimmista kahviloista ja kaupungin yleisestä hintatasosta. Ruokablogeista ajoittain inspiraatiota hakeva Markkula kertookin suhtautuvansa ruokaan intohimoisesti.

– Ruokajutuissa jos missä hifistelen aina välillä. Ruoassa on tiettyjä asioita, jotka merkitsevät. Esimerkiksi rouhittu pippuri on aivan turha asia. Pippurin maku pääsee kunnolla esille vain myllyssä jauhettuna, Markkula innostuu.

Kiinnostus ruokaan johdatti Markkulan opiskelemaan elintarvike-ekonomiaa. Viikissä hän suoritti myös paljon puhutun maitoteknologian kurssin. Vaikka Markkula suhtautuu kriittisesti luomutuotantoon, löytyy hänen jääkaapistaan eettisesti valittuja raaka-aineita.

–En osta kotiin maito- enkä lihatuotteita, jos teen itselleni ruokaa. Pienikin vähennys vaikuttaa. En ole valinnoissani ehdoton, enkä voi kieltää ettei pihvi olisi hyvää.

Arjessaan Markkula kertoo miettivänsä kohtalaisen paljon erityisesti vihannesten ja hedelmien hinta-laatusuhdetta. Myös festivaaliruokien raaka-aineet on pyritty valitsemaan huolella.

– Tuoreus ja hyvä maku ovat tärkeitä. Se yllättää aina, kuinka halvalla hyvää ja terveellistä ruokaa pystyy tekemään. Kannattaa tulla ruokatelttaan maistamaan, Markkula sanoo.

 

Teksti: Henni Purtonen