Mene ulos kadulle ja katso ympärillesi. Mitä näet? Luultavasti jonkinlaisen kaupungin tai taajaman, sillä meistä suomalaisista jo lähes 70 prosenttia asuu kaupunkialueella. Mitä tuntemuksia ympäristö sinussa herättää? Onko ympärilläsi rauhallista ja vehreää vai hukkuuko ajatuksesi liikenteen meluun? Kenties katsot tyytyväisenä juuri valmistunutta, miellyttävän näköistä rakennusta tai sitten elämänhalun syövää betonilähiötä. Mitä ikinä näetkään, on kaupunkisuunnittelun ja päätösten tulosta. Se, millä ehdoilla ja mihin uskomuksiin pohjaten nämä päätökset on tehty, ei ole pieni asia.
Kaupunkisuunnittelu vaikuttaa merkittävästi arkesi kulkuun, vaikka kaupungin jokapäiväisenä käyttäjänä sitä ei helposti tulekaan ajatelleeksi. Missä elät, miten käyt töissä tai koulussa, minkälaisia viheralueita sinulla on käytössäsi tai missä lähikauppasi sijaitsee, on kaikki tulosta kaupunkisuunnittelusta. Suuri osa meistä myös kokee arjessaan joitain huonon suunnittelun aiheuttamia ongelmia, jotka olisivat vähäisempiä, jos ihmiset olisivat aikanaan osanneet vaatia parempaa asuinympäristöä.
Esimerkiksi Helsingissä suurin osa matkoista on jo pitkään kuljettu kävellen, pyöräillen tai julkisilla. Kuitenkin kaupunkia on 1960-luvulta viime vuosiin asti rakennettu autoilun ehdoilla. Kolme neljästä liikkumismuodosta on saanut vain sen huomion, mitä autoilun edistämiseltä on jäänyt jäljelle. Tämä näkyy konkreettisesti ihmisten arjessa monin tavoin. Autolla liikkuminen on muita keinoja helpompaa ja nopeampaa lähes kaikkialla, pyörätiet katkeilevat ja vaihtavat tien puolta kummallisesti, bussit kulkevat harvoin ja ajavat hitaita katuja samalla kun autoilijat kulkevat suoraa ja nopeaa väylää.
Miksi näin? Selvää on, että 1960-luvulla hullaannuttiin autoilusta, joka nähtiin tulevaisuuden liikkumistavaksi. Se ei kuitenkaan selitä, miksi samalla linjalla jatkettiin viime vuosiin asti, vaikka ruuhkat ja tietämys autoilun negatiivista puolista kasvoivat. Varmasti osittain kysymys oli vain totunnaistuneiden tapojen tiedostamattomasta toistamisesta. Väitän kuitenkin, että suurin syy on ollut kyseenalaistamisen puute. Yksin autoiluun nojaavaa suunnittelua ei ole kyseenalaistettu, vaikka kaupunkilaisten enemmistön etuna olisi ollut vaatia kaikkien liikkujien ehdoilla rakennettua kaupunkia.
On helppo ajatella, että kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen tehdään järkevästi parasta kokonaisuutta tavoitellen. Totuus kuitenkin on, ettei asuinympäristömme ole minkään pragmaattisen teknis-taloudellisen harkinnan lopputulos, vaan erilaisten pinttyneiden toimintatapojen, vahvojen toimijoiden ja politiikan sekamelskasta syntyvä kompromissi.
Kaupunkisuunnittelussa asukkaiden näkemykset ovat aiemmin jääneet täysin syrjään, vaikka oma asuinympäristö on jotain, johon jokaisella on sanottavaa. Viime aikoina on kuitenkin nähty, miten asukkaat itse aktiivisesti vaativat parempaa asuinympäristöä, oli kyseessä sitten Facebookin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä, Myyrmäki-liike, uusi kaupunginosatapahtuma tai vapaaehtoisvoimin tehty vaihtoehtokaava Koskelan sairaala-alueelle. Haastankin kaikki osallistumaan oman asuinympäristönsä parantamiseen. Panoksena voi olla vaikkapa Facebook-ryhmään liittyminen, palautteen antaminen valmisteilla olevasta kaavasta tai tapahtumaan osallistuminen.
Teksti: Mikko Airikkala