Kannunvalajat | Minne katosit, sivistys?
kannunvalajat,valtiotieteellinen, valtsikka, valtiotieteellinen tiedekunta,kannu
2181
post-template-default,single,single-post,postid-2181,single-format-standard,do-etfw,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-6.3,wpb-js-composer js-comp-ver-5.1.1,vc_responsive
 

Minne katosit, sivistys?

15 May Minne katosit, sivistys?

Klassisen sivistyksen ihanteet ovat kadonneet arjestamme, mutta poliittisessa puheessa sivistys elää ja voi hyvin. Erityisesti vihreät ovat kunnostautuneet sivistyspuheessa, kun kokoomus ja keskusta taas hallitusvastuun ja leikkausten myötä ovat liukuneet kauemmaksi perinteisistä sivistysihanteistaan.

Teksti: Tom-Henrik Sirviö

Osallistuin hiljattain valtiotieteilijä työelämässä -kurssille, jossa opiskelijat toimivat jakaantuneina ryhmiin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Yhtenä kurssin ryhmätyöaiheena oli käsitellä tulevaisuuden työelämän trendejä. Muilta opiskelijoilta saamamme palaute koski lähinnä valitsemaamme esseemuotoa analysoinnin työkaluna, sillä monet muista ryhmistä olivat valinneet ranskalaiset viivat. Kritiikissä toistui ajatus esseen jonkinlaisesta vaikeudesta. Ymmärsin kritiikin tarkoituksen, mutta järkytyin. On hälyttävää, että Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa – eli yhteiskunnallisen tiedon analysoinnin sydämessä – opiskelijat pitävät ranskalaisia viivoja parempana vaihtoehtona kuin esseetä.

Ranskalaisten viivojen oletettu ihanuus sai pohtimaan, mistä laajemmasta ilmiöstä tapahtuma kertoo. Ranskalaiset viivat ovat esseeseen verrattuna nopeita lukea ja kirjoittaa, eivätkä vaadi lukijalta sen kummempaa pohdintaa. Niiden voisi väittää olevan vain yksi esimerkki joka puolelle hiipineestä tehokkuusajattelusta. Siis siitä samasta tehokkuusajattelusta, joka sai pääministeriehdokas Juha Sipilän vaatimaan ministerimäärän vähentämistä, jotta hallituksen työskentelystä saadaan ”johtoryhmämäisempää”. Siis siitä samasta tehokkuusajattelusta, jonka näkymisestä ruokakulttuurissa Joonas Konstig kirjoittaa Pyhä ruoka -kirjassaan: ” Kun kahvi tarkoitti ennen miellyttävää pysähtynyttä hetkeä hyvässä seurassa, usein nautittuna laadukkaista porsliinikupeista pöytäliinan päällä, nykyään kahvi on kofeiinin ja välittömän palkinnon lähde kannettavassa muodossa, jota voi siemailla pitkin päivää kävellessä.” Aikamme tehokkuusajattelu on tehnyt jopa ruokakulttuurista itsensä kuvan.

Niin essee, suuremmat hallitukset kuin kahvikin porsliinikupeista nautittuna edustavat klassisen sivistyksen ihanteita, jotka ovat joutuneet väistymään tehokkuuden tieltä. Sellaisen sivistyksen, jonka Helsingin yliopiston historian professori Juha Siltala määritteli Ylioppilaslehdessä (20.10.2000) elämäntavaksi, johon kuuluu filosofista pohdintaa ja joutenoloa sekä käytännön tietoa. Sivistys on elämäntapa, jossa riittää aikaa kirjoittaa hyvä essee ja juoda kahvinsa nautinnollisesti sievistä kupeista. Siltala myös huomautti, ettei sivistystä saavuteta tuottamalla ja omaksumalla. Hänen mukaansa oman maailmankuvan nivominen vie nimittäin aikaa. Siltalan ajatus on näin reilu 15 vuotta myöhemmin suorastaan mullistava. Asioiden syvimmän tarkoituksen etsiminen yhdistettynä käytäntöön ja ennen kaikkea aikaan kuulostaa suorastaan upealta.

Klassisen sivistyksen ihanteet ovat arjessamme uhrattu tehokkuuden alttarilla. Siksi on mielenkiintoista, että politiikassa ja erityisesti joidenkin päättäjien poliittisessa imagossa sivistys elää ja voi hyvin. Ei toki ole yllättävää, että koulutus- ja kulttuurileikkausten aikakaudella oppositiosta on houkuttelevaa huudella kadonneen sivistyksen perään ja peräänkuuluttaa itseään sivistyksen airuena. Toisaalta tietenkin puolueet ovat huomanneet, että kansa edelleen uskoo sivistykseen. Esimerkiksi Tiedebarometri 2016 – tutkimuksen mukaan suomalaisten luottamus tieteeseen on noussut ja yli 70 % suomalaisista antaa hyvän arvosanan niinkin abstraktille käsitteelle kuin tiedeyhteisö. Eihän sivistystä tällaisista lähtökohdista voi ainakaan juhlapuheista unohtaa – saattaisi vielä menettää äänestäjiä.

Erityisen mielenkiintoista peliä sivistysimagonsa kanssa pelaavat vihreät. Viime hallituskaudella puolue oli tekemässä valtavia leikkauksia koulutukseen, mutta on Sipilän hallituksen aikana oppositiosta käsin siirtynyt sivistyksen suurimmaksi kannattajaksi. Vihreät hyökkää säännöllisin väliajoin varsinkin kokoomusta vastaan päivitellen eduskunnassa ja mediassa perinteisen sivistyspuolueen ja sivistysporvareiden katoa. Toisaalta Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo huomautti Ylen puoluepäivässä, että vihreät ovat onnistuneet ottamaan perinteisesti sosiaalidemokraattien oppositiopolitiikkaan kuuluneet koulutusasiat omakseen. Kuntavaaliohjelmassaan puolue lupaa huolehtia koko kansan kulttuurista ja sivistyksestä.

Tietenkin täytyy sanoa, että kokoomus on itse antanut vihreiden puheisiin äärimmäisen hyvät mahdollisuudet, vaikkei edes huomioisi kahden viimeisimmän vaalikauden aikana tehtyjä valtavia perinteisiin sivistyskohteisiin kohdistuneita leikkauksia. Jokainen muistanee Alexander Stubbin vielä ministerinä ollessaan esittämänsä yliopistovastaiset kommentit tai Sanni Grahn-Laasosen toiminnan opetus- ja kulttuuriministerinä. Aika näyttää, pystyykö ja haluaako kokoomus palata sivistyspuolueeksi. Ainakin nykyinen puheenjohtaja Petteri Orpo on yrittänyt luoda itsestään kuvaa sivistysporvarina koulutusleikkauksia tyynnytellessään (Uusi Suomi, 24.5.2016).

Keskustan suhtautuminen sivistykseen sen sijaan on jotain aivan muuta. Vaikka erityisesti nuorisojärjestössä tuntuu olevan sivistysihanteiden puolustajia kuten Hilkka Kemppi, on keskusta Juha Sipilän johdolla ottanut lähinnä insinööritieteellisen lähestymistavan yhteiskuntaan ja unohtanut tai vähintäänkin jättänyt taka-alalle alkiolaisen sivistyksen – paitsi niissä juhlapuheissa. Vai muistaako joku pääministeri Sipilän tilanneen esimerkiksi filosofeilta Suomen tulevaisuutta koskevia pohdintoja? Sen sijaan iänikuisia kakkaroita on saatu katsella senkin edestä.

Yleiskuva sivistysihanteista näyttääkin varsin murheelliselta  –  arjesta ne on ovat kadonneet ja politiikassa ne ovat mukana vain puheissa. Kuntavaalikampanjat kuitenkin suorastaan vilisevät sivistykseen liittyviä kohtia. Ehkä sivistys vielä palaa puheista tekoihin ja arkeen. Voisi tehdä hyvää.