Kannunvalajat | Mitä köyhyys tekee mielelle?
kannunvalajat, valtiotieteellinen, valtsikka, valtsika, valtiotieteellinen tiedekunta, kannu, kannunvalajat ry
1748
post-template-default,single,single-post,postid-1748,single-format-standard,do-etfw,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-6.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.3.5,vc_responsive
 

Mitä köyhyys tekee mielelle?

17 touko Mitä köyhyys tekee mielelle?

Kirjoitin tämän tekstin viimeisenä päivänä ennen aikarajaa. Olin viivytellyt aloittamista pitkään, ja lopulta oli pakon edessä aloitettava. Kirjoittaminen sujui hyvin. Kuitenkin keskittyessäni tiukasti tehtävään vailla huomiota jäivät huomisen ja myös pidemmän aikavälin haasteet. Uraauurtavaa tutkimusta materiaalisen puutteen vaikutuksista ajatteluun tehneet ekonomisti Sendhil Mullainathan ja kognitiotieteilijä Eldar Shafir väittävät, että aivan sama mekanismi osaltaan selittää köyhyyttä.

Köyhyyttä pohtiessa voidaan yhtäältä keskittyä yksilöihin. Tällöin viitataan tuloksiin köyhien perheiden lasten heikommasta kasvatuksesta, impulsiivisesta päihteiden käytöstä tai ylivelkaantumisesta. Näkökulmaan sisältyy vähintäänkin implisiittisesti syyllistäminen huonoista valinnoista. Toisaalta perinteinen sosiaalipoliittinen näkemys käsittelee enemmän makrotasoa jättäen yksilöiden käsittelyn vähemmälle. Mullainathanilla ja Shafirilla on kolmas tie, joka kiistää köyhien “sisäisistä kyvyistä” johtuvan irrationaalisuuden, mutta ei ole ristiriidassa makrotason käsittelyn kanssa. Köyhien “heikkouden” sijaan epävakaan ympäristön tuottamat psykologiset seuraukset voivat ajaa ihmiset pitkäaikaiseen köyhyyden kierteeseen ja huonoiksi koettuihin päätöksiin.

Psykologinen näkökulma yhteiskunnalliseen ilmiöön on usein tärkeä. Keskeinen oivallus käyttäytymistaloustieteestä ja sosiaalipsykologiasta on, että päätöksenteon konteksti merkitsee monesti enemmän kuin ihmisten sisäisiksi oletetut kyvyt. On myös havaittu, että mielen rasittuessa kontekstin merkitys kasvaa. Se tarkoittaa käytännössä, että harkitsemme vähemmän ja menemme enemmän intuitiivisesti ympäristön vihjeiden mukaan. Kognitiivinen psykologia on osoittanut, että olemme kaukana rationaalisista toimijoista jo lähtökohtaisesti. Havaitsemme, tulkitsemme ja teemme päätöksiä rajoittuneesti. Emme myöskään tiedä päätösten seurauksia etukäteen. Tähän kaikkeen tulee lisäksi köyhyyden aiheuttamat ongelmat päätöksentekokykyyn. Mikäli tämä näkökulma on oikeassa edes osittain, on sillä mielestäni suuret vaikutukset yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun erityisesti perustulon kannalta.

 

Puute heikentää päätöksentekokykyä

Puutteella (scarcity) tarkoitetaan yleensä materiaalista puutetta. Mullainathanin ja Shafirin radikaali väite on, että puute on ennenkaikkea mielentila, joka vaikeuttaa päätösten tekemistä. Puute voi liittyä muuhunkin kuin materiaan, esimerkiksi aikaan. Vaikuttava mekanismi on kuitenkin sama. Puute vaikuttaa työmuistiimme, joka vastaa toiminnan tietoisesta ohjaamisesta. Kun työmuisti rasittuu, on ylipäätään vähemmän mahdollisuuksia havaita, ajatella ja muistaa.

Puute vaikuttaa työmuistin kautta päätöksiin kahdella tavalla. Ensinnäkin jatkuvat taloudelliset huolet ajavat ihmisen putkiajatteluun. Työmuistin resurssit ovat rajalliset – siksi keskittyminen tämän hetkiin huoliin on tulevan pohdinnasta pois. Putken ulkopuoliset asiat sulkeutuvat pois huolimatta niiden mahdollisesta tärkeydestä. Esimerkiksi vakuutus mahdollisen, joskin epätodennäköisen, rankkasateen varalle tuntuu abstraktilta ja kaukaiselta, kun arkiset rahahuolet painavat. Työmuistin rasittumisen on havaittu myös vaikuttavan heikentävästi itsekontrolliin. Seuraukset näkyvät impulsiivisena käytöksenä.

Päätöksenteossa positiivisesti korostuvat vaihtoehdot, joilla saa hoidettua lyhyen aikavälin kulut. Vastaavasti vähemmälle huomiolle jäävät vaihtoehdot, jotka hyödyttäisivät pidemmällä aikavälillä. Vinouma johtaa siihen, että köyhien päätökset taloudellisessa epävarmuudessa ovat hyviä lyhyellä aikavälillä, mutta huonoja pidemmällä. Elämä yhteiskunnan pohjalla on epävakaata: taloudellisia yllätyksiä tulee useasti. Putkiajattelu johtaa hedelmättömään hyppimiseen tehtävästä toiseen. Nopeat ja kestämättömät ratkaisut akuutteihin ongelmiin seuraavat toisiaan. Kun keskittyy yhteen, jäävät toiset, sinänsä ennustettavat tapahtumat huomiotta ja tuntuvat kohdalle osuessaan ikäviltä yllätyksiltä. Puutteen jatkuessa syntyy iso kasa yhteennivoutuneita ongelmia ja syvenevä köyhyyden kierre.

Ylilainaantuminen on hyvä esimerkki lyhyen aikavälin korostumisesta päätöksenteossa. Eräässä kokeessa tutkittavat pelasivat Angry Birdsiä muistuttavaa pallonheittopeliä. Osasta tehtiin rikkaita (lähtökohtaisesti paljon palloja) ja toisista köyhiä (vähemmän palloja). Tarpeen vaatiessa oli mahdollisuus lainata palloja. Köyhät olivat selvästi tietoisempia pallojen vaillinaisesta määrästä: he keskittyivät heittoihin enemmän, siinä missä rikkaat tuhlasivat palloja huonoihin heittoihin. Keskittymisellä oli toinen puoli. Mitä kauemmin köyhät keskittyivät heittoon, sitä enemmän he lainasivat palloja tulevaisuuden heittoja varten. He myös kokonaisuudessaan lainasivat enemmän kuin rikkaat. Köyhät pärjäsivät paremmin, kun he eivät saaneet lainata. Jatkuva lainan ottaminen tulee näin ymmärrettäväksi: keskittyminen polttaviin taloudellisiin huoliin on tulevaisuuden lainakorkojen miettimisestä pois. Huomionarvoista on, että oikeasti kyseessä ei ollut rikkaita tai köyhiä, vaan heistä tehtiin sellaisia pelin puitteissa. Toisin sanoen jokainen meistä toimisi köyhänä samoin.

Toisaalta puute ja köyhyys itsessään näyttäisi heikentävän abstraktia ajattelukykyä. Intialaisilla maanviljelijöillä on pitkiä köyhiä kausia, ja sadon korjaamisen jälkeen he ovat jonkin aikaa taloudellisesti vakaalla pohjalla. Kenttäkokeessa testattiin heidän kognitiivista kyvykkyyttään ennen ja jälkeen sadonkorjaamisen. Tulokset olivat pelottavan suuria. Älykkyysosamäärä vaihteli taloudellisen vakauden mukaan saman verran, mitä yhden yön valvomisesta seuraa. Kyse oli samoista ihmisistä erilaisessa tilanteessa. Amerikkalaisilla taas kokeiltiin, miten taloudellisten vaikeuksien miettimiselle altistaminen vaikuttaa tulokseen älykkyystestissä. Aidosti köyhillä vaikutus oli suuri: altistaminen laski heidän suorituskykyään. Samaa vaikutusta ei ollut rikkaammilla. Tuloksia ei kummassakaan tapauksessa selittänyt heidän älykkyytensä, matemaattis-looginen osaaminen tai stressi – eikä amerikkalaisten tapauksessa rahallakaan kannustaminen toiminut.

 

Perustulo mahdollisena ratkaisuna

Vaikuttaa siis siltä, että köyhät ja rikkaat eivät eroa kognitiiviselta kyvykkyydeltään. Toiset valitettavasti elävät epävakaammassa ympäristössä, joka aiheuttaa eroja päätösten laadussa. Köyhyys on yksi päätöksentekoon vaikuttavista konteksteista, ja sellaisena hyvin läpitunkeva. Miten yhteiskunnallisten rakenteiden pitäisi vastata tähän haasteeseen? Jos haluamme vähentää köyhyyttä, meidän pitää vähentää elämän epävarmuutta, joka köyhyydestä välttämättä seuraa.

Tällä hetkellä sosiaaliturvajärjestelmämme ja julkiset palvelupolut ovat hyvin monimutkaisia, eivätkä todellakaan takaa ihmisille varmuutta elämän heitellessä. Rahallisten kannustimien ja rankaisemisen voimaan luottava köyhyyspolitiikka olettaa, että ihmiset ovat rationaalisia ja nostavat itsensä köyhyydestä, kun kannustimet ovat oikeat. Edellä mainitun perusteella uskallan väittää, että ihmisiä syyllistävä ja ympäristön vaikutuksen huomiotta jättävä politiikka ei toimi.

Perustulo on tässä suhteessa kiinnostava vaihtoehto. Idealla on pitkä historia, mutta vasta viimeisten vuosien aikana se on saanut nostetta sekä Suomessa että kansainvälisesti. Suomeen suunnitellaan tällä hetkellä kansallista perustulokokeilua. Perustulo on jokaiselle kansalaiselle maksettava varma tulonlähde. Siitä on monia versioita, mutta keskeistä on vastikkeettomuus: sen saa varmasti huolimatta mitä tekee. Ottamatta kantaa paljon puhuttavaan perustulon rahalliseeen tasoon, se voisi mahdollisesti helpottaa köyhyydestä seuraavaa irrationaalista päätöksentekoa. Miksi?

Perustulon myötä ei tarvitsisi huolehtia huomisen elannosta, mikä voisi vapauttaa ajattelun resursseja tulevaisuuden suunnitteluun. Jotta puutteen luomasta köyhyysloukusta pääsisi pois, tarvitsisi hieman aikaa hengähtää, hieman aikaa vain olla vailla huolia. Juuri kukaan meistä ei tee pitkän tähtäimen rationaalisia päätöksiä ja kukoista, kun pitää pohtia kuinka ruokkia lapsensa huomenna.

 

Teksti: Lari Hokkanen

Kuva: Aune Sanz