Kannunvalajat | Mitä lataa someen Minna Canth?
kannunvalajat,valtiotieteellinen, valtsikka, valtiotieteellinen tiedekunta,kannu
2379
post-template-default,single,single-post,postid-2379,single-format-standard,do-etfw,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-6.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.3.5,vc_responsive
 

Mitä lataa someen Minna Canth?

03 Nov Mitä lataa someen Minna Canth?

Kirjallinen sisältö sikseen. Menestyvä kirjailija on nykyään ennen kaikkea hyvä henkilöbrändi. Kirjallisuuden monimuotoisuus vähenee ja imagovetoiset kirjallisuusmarkkinat vievät terän kirjallisuuden yhteiskunnallisuudelta, Vivi Säiläkivi kirjoittaa.

Teksti: Vivi Säiläkivi
Kuva: Viktor Barsokevitch

Ei se kirja, vaan sen kirjoittaja. Kirjailija on nykyään ensisijainen kiinnostuksen kohde, ei teosten sisältö. Teos on osa kirjailijaa, tämän imagoa täydentävä saavutus. Kirjaa luetaan samaistamalla sisältö tekijään. Vaikka kirjailija on aina ollut erottamaton teoksistaan, ovat kiristyneet kirjallisuusmarkkinat nostaneet tekijän teostensa edelle. Kirjailijan rooli muuttuu ja medioituu, kun kirjailijat otetaan kustannusalan markkinointikoneiston polttoaineeksi.

Kirjailijan yhteiskunnallisuus katoaa, kun yhteiskuntakritiikin tuottamista ei lueta kirjailijan pääasiallisiin tehtäviin. Teokset, kuten Henrik Ibsenin Nukkekoti tai Minna Canthin Työmiehen vaimo toimivat omana aikanaan muutosta ajavina yhteiskuntakritiikkeinä. Nykyajassa julkaistuina niiden yhteiskuntakriittisyys voisi kadota, sillä kirjailijoiden täytyisi keskittyä itsensä esiin tuomiseen sosiaalisessa mediassa kustannussopimusten turvaamiseksi. Aikaa ei jäisi kirjan sisällöllisen sanoman levittämiseen. 2010-luvulla Minna Canth voisi twiitata esiintymisistään kirjamessuilla sekä aamupalaksi tekemistään kurkkuvoileivistä. Hänen teoksiensa yhteiskunnallinen sanoma jäisi toissijaiseksi, kun aikaa kuluisi menevän somepresenssin luomiseen.

Toisaalta sosiaalinen media tarjoaa kirjailijoille mahdollisuuksia reagoida tapahtumiin omalla äänellään ilman välissä olevaa toimittajaa. Teosten sisältöjen sijaan kirjailija itse voi toimia mielipidevaikuttajana.

Eroa kirjailijan ja tämän teosten välillä hämärtää myös medioiden tapa käsitellä kirjailijoita. Teosta ja sen aiheita analysoidaan korostuneesti kirjailijan kautta. Kirjan aiheita kuvataan tekijän omina kokemuksina ja mielipiteinä. Kun kirjailija julkaisee uutta tuotantoa, henkilöhaastattelu saa eniten tilaa ja kirja-arvio unohdetaan takasivuille. Tulkinnat ja toteamukset kirjan keskeisimmistä viesteistä sijoitetaan kirjailijan haastattelun lomaan.

Helsingin Sanomien (6.9.2017) haastattelussa kerrotaan, kuinka kirjailija Marko Leino ei sietänyt ahdasmielistä julkisen keskustelun kommentointia ja Suomen yhteiskunnallista tilannetta vaan päätti muuttaa Espanjaan. Leinon mielipidettä suomalaisesta yhteiskunnasta verrataan jutussa ”vaneriin ja vaahtomuoviin vuosien saatossa imeytyneen” oluen hajuun. Myös Leinon omaa elämää rajoittavasta ahdistuksesta kerrotaan. Vasta jutun loppupuolella huomio kiinnitetään Leinon teokseen Saasta, joka kertoo lasten ihmiskaupasta ja erinäisistä raakuuden muodoista. Tätä ennen Leinosta luotua tunkkaisen baarin hajuista kuvaa käytetään tehostamaan mielikuvaa hänen teoksestaan. Kirjan arvostelua tuskin enää tarvitsee lukea, sillä Leinon henkilökuva on luonut teoksesta riittävän kuvan. Mielikuvat kirjailijasta ja teoksesta ovat osa yhtä erottamatonta kokonaisuutta.

Kirjallisuuden moninaisuus vähenee kirjailijabrändiin paketoituun kulttuuriin, kun kustantamot keskittyvät markkinointikelpoisten kirjailijoiden etsimiseen. Ihmisten lukemasta sisällöstä päättävät ennalta kustantamojen markkinointikoneistot. Sisällöltään laadukkaammat teokset saattavat jäädä huomiotta, jos tekijän persoona ei taivu myyväksi henkilöbrändiksi. Vai montako imagoltaan tylsää kirjailijaa osaat nimetä? Jos muuta ei keksitä, voi brändinä olla brändittömyys, siis kokonaan julkisuudesta vetäytynyt kirjailija, myyttinen haamu.

Henkilökeskeisyyttä kirjallisuuden markkinoinnissa voidaan pitää nykyaikaisen monista asioista kiinnostuvan lukijan tarpeita paremmin palvelevana. Henkilöllä on nimi, kasvot ja imago, joihin on helppo tarttua. Lisäksi kirjailijabrändin ensisijaisuus asettaa kirjallisuuden genret taideproosasta dekkareihin samalle viivalle, kun sisältö seuraa kirjailijabrändin perässä. Kirjailijasta luotu mielikuva on lupaus sisällöstä, eikä genreä tarvita. Kun kaupalliset syyt korostuvat, jää kirjallisuuden sisältö jäädessä toissijaiseksi.

PS. Ossi Nyman.