Kannunvalajat | Mitä tapahtuu USA:n vaalien jälkeen?
kannunvalajat,valtiotieteellinen, valtsikka, valtiotieteellinen tiedekunta,kannu
1911
post-template-default,single,single-post,postid-1911,single-format-standard,do-etfw,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-6.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.3.5,vc_responsive
 

Mitä tapahtuu USA:n vaalien jälkeen?

19 Dec Mitä tapahtuu USA:n vaalien jälkeen?

Teksti: Touko Nieminen

Kuva: Joonas Lehtonen

On ehkä ymmärrettävää joutua Trumpin yllättämäksi, sillä aikaisempien lainalaisuuksien ja vertailukohtien valossa hänen ei olisi pitänytkään voittaa. Voittajaehdokas käytti vähemmän rahaa kampanjaansa kuin häviäjäehdokas, mitä ei ole Yhdysvalloissa tapahtunut sitten 1800-luvun. Hän on myös ensimmäinen politiikan piirien ja rakenteiden ulkopuolelta tuleva presidentti eivätkä valheet tai faktatkaan häntä näytä hidastavan. Kun kyseessä on Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja ehdolla virkaan on käytännössä vain kaksi henkilöä, olisi silti molempien vaihtoehtojen syvempi tarkasteleminen ja käyttökelpoisen suunnitelma B:n tekeminen myös paikallaan.

Kuten olemme nyt nähneet, lainalaisuudet ovat päässeet muuttumaan. Onhan länsimainen yhteiskuntamme ja kulttuurimme kokenut muutaman vuosikymmenen aikana muutoksia niin parempaan kuin pahempaan. Muuttuvissa tilanteissa ylpeys tai varmuus omasta ja välittömän vertaisjoukon jakamasta oletetusta moraalisesta ja kognitiivisesta ylivertaisuudesta ei saisi muodostua ajattelun kahleeksi. Monikaan ei vaivautunut pohtimaan potentiaalisesti toteutuvia vaihtoehtoja tosissaan ollessaan joko liian kiireinen vastustaessaan Trumpia tai liian voitonvarmana. Syystä tai toisesta jotkin asiat jäivät huomiotta. Samalla tavalla Titanicilla ei ollut juurikaan pelastusveneitä, koska niiden katseleminen ja pohtiminen toi ensinnäkin mieleen ikäviä ajatuksia haaksirikosta. Lisäksi mokomat veivät tilaa ja rahaa. Koska laiva ei kuitenkaan voinut upota, päätettiin pelastusveneet jättää liki kokonaan pois eikä kyseessä ollut vahinko.

Yllättävä tapahtuma pystytään käsittelemään suhteellisen pienin vahingoin ja siihen pystytään suhtautumaan myös verrattain tyynesti, jos siihen on tarvittavissa määrin varauduttu. Trumpin ja Titanicin kohdalla näin ei oltu tehty. Riskiin varautuminen ei välttämättä vaadi edes uhraamaan ajatustakaan riskin ennaltaehkäisylle, koska joskus se ei vain ole mahdollista. Esimerkiksi Japanin hallitus ei voi vaikuttaa maapallon litosfäärilaattojen liikkeen mekanismeihin, vaikka ne aiheuttaisivat tuhoisia tsunameja. Trump ja Titanic olivat kuitenkin inhimillisestä toiminnasta riippuvaisia tapahtumia ja molemmilla on syynsä.

Jos pohdiskelee useita mahdollisia lopputuloksia tapahtumille, pitää sitä varten kartoittaa myös uskottavat syyt, muuttujat ja tapahtumat, jotka johtavat odotetusta tuloksesta poikkeavaan tilanteeseen. Moni Trump-ilmiötä, Yhdysvaltojen eriarvoisuuden dynamiikkaa, medioiden segregoitumista sekä urbaani-ruraali-jakoa tutkinut päätyi toteamaan Trumpin voiton olevan itse asiassa vallitsevan vaalitavan puitteissa todennäköinen lopputulos. Kuitenkaan tilanteeseen johtavia tekijöitä ei olisi voinut muuttaa näiden vaalien aikataululla, mutta niitä olisi voitu tutkia ja niistä olisi voitu tiedottaa tehokkaammin. Olemmehan seuraavaksi menossa kohti Ranskan presidentinvaaleja ja lopulta myös omia vaalejamme. Jos haluamme välttyä jäävuorilta, tai olla valmiita niihin kaikesta huolimatta, nyt on laaja-alaisemman varasuunitelman teko paikallaan.

Yhdysvaltojen vaalitaisto on joka tapauksessa käyty eikä sen tulos mitä suurimmalla todennäköisyydellä tule muuttumaan, vaikka tulokseen tyytymättömät vetoaisivat milloin mihinkin. Vaalit ovat ohi! Mitä opimme sekä miten suuntaamme ja tahditamme askeleemme tästä eteenpäin, on tärkeää. Vaalivoiton torjuminen sitoisi kehityskulkuun tyytymättömät edistymielisetkin jossittelun sekä reaktiivisen lähestymisen varaan. Tämä taas johtaisi pahimmillaan tulevaisuuden sijasta pelkästään menneisyyteen katsovien katsantokantojen vastakkainasetteluun. Miten näin voisi tapahtua? Samasta syystä kuin se jo tapahtui: menneisyys käy kaupaksi kuluttajalle, jolla toistaiseksi on mielestään siihen varaa. Poliittiset kulutuspreferenssit kumpuavat menneestä ajasta, koska jotkut kaipaavat ja jotkut taas pelkäävät sitä tai jonkinlaista kuvitelmaa siitä mitä se oli. ”Make America Great Again” on tarttuva ja ironisella tavalla kuvaava iskulause, mutta se ohjaa huomion kehityksen ja päätöksenteon kannalta väärään suuntaan eli menneisyyteen.

Historiaa on toki tunnettava mahdollisimman totuudenmukaisesti sekä osattava käsitellä, käyttää ja rationalisoida sen eri tulkintoja. Kuitenkin historiallisen kiintopisteen, vaikka ihan lähihistoriastakin, käyttö ideaalitilana on problemaattinen, koska retrospektiiviset näkemykset voivat olla vääristyneitä tai puutteellisia. Ne aliarvioivat tai jättävät huomioimatta todellisia muutosvoimia, jotka alun perin sysäsivät tilanteen muutokseen. Rekonstruoitu eilispäivä, oli se sitten järjestelmä tai pelkkä idea, on usein vajavainen tai suorastaan vääristelty viritelmä, joka pitkällä aikajänteellä ei pysty kannattelemaan perustuksilleen rakennettua tulevaisuuden visiota. Tämä kestämättömyys ilmenee ensisijaisesti sosiaalisina, sosioekonomisina ja ekologisina hasardeina, jotka syntyvät tahallisesti tai tahattomasti vinoutuneen ja välinpitämättömän toiminnan seurauksena. Ja jos aikaisempi tapahtumien kulku on jo johtanut meidät tähän epämieluisaksi kokemaamme tilanteeseen, niin miksi sinne pitäisi palata? Miten pääsemme tilanteesta eteenpäin lähtöruutuun palaamisen sijaan on paljon kiinnostavampaa. Ihmisen todellinen voima ei ole edustettuna menettämisenpelkoisessa jääräpäisessä taistelussa ajan virtaa vastaan, vaan voimaa on ennen kaikkea ihmisen kyky elää, kehittyä ja kulkea sen mukana, joskus jopa ratsastaa sen aallonharjalla.

Yhdysvallat kuten muukin teollinen ja niin sanottu läntinen maailma on ollut murroksessa jo pitkään. Työntäessään kipurajoja kauemmas maailma näyttää nyt saavuttaneen ekologian, talouden ja eriarvoisuuden kasvun kautta kroonisen kriisiytymisen tilan. Tässä tilanteessa minulle on ollut näitä megatrendejä asettavan suurvallan vaaleja seuranneena kaikista raskainta huomata, että Trumpin voitto näyttää edustavan globaalin pohjoisen poliittisia prosesseja kiihtyvästi kolonisoivan identiteettipolitiikan evoluution tämänhetkistä huipentumaa. Hallinto ja yhteiskunta alistuvat identiteettien ja yksilöiden usein sekundääristen tarpeiden tyydyttämiseen ja uusien herättelyyn; kansalaisesta on tullut alamainen. Ja millainen alamainen? Ei despootin, ruhtinaan tai teokraatin alamainen, vaan tottumustensa, ennakkoluulojensa, konformisminsa, röyhkeytensä tai korrektiutensa kautta hienovaraisesti kontrolloitu tai äänekkäästi kannustettu poliittinen kuluttaja. Tämä havainto ei ole millekään poliittiselle laidalla ominainen, vaan pelkäänpä sen olevan kauttaaltaan vallitseva. Toivottavasti näemme poliittisten kuluttajien himoamien eksklusiivisten valintojen ja oikeuksien sijasta vielä jatkossakin kansalaisia, vastuuta ja inklusiivisia tekoja sekä valintoja. Etenemisemme tässä ajan virrassa näyttäisi tarvitsevan niitä kipeästi.