Olipa kerran ura: Tutkimusmatkailija

“Päädyin Valtsikaan, koska tiesin jo lukiossa, että haluan toimittajaksi ja siksi halusin opiskella jotain laajasti yleissivistävää ainetta. Sosiologian pääsykoekirja vaikutti älyttömän kiinnostavalta, kun taas aikaisemmin pohtimani poliittinen historia ei innostanutkaan samalla tavalla.

Tein paljon toimittajan töitä opiskelujen ohella Tutkaimessa, avustajana Ylioppilaslehdessä ja kesätoimittajana Iltalehdessä. Heti valmistumisen jälkeen pääsin toimittajaksi Me Naiset -lehteen. Pikkuhiljaa urasuunnitelmat alkoivat kuitenkin muuttua. Kaskas Mediaan saimme idean toimittajakollegoideni kanssa kun tajusimme, kuinka paljon hienoa tutkimusta jää piiloon, koska siitä ei viestitä. Kaskas Media on tiedeviestintään erikoistunut viestintätoimisto, jonka tavoite on parantaa tutkimustiedon ja muun yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta, eli esimerkiksi sitä, että poliittiset päätökset perustuisivat paremmin tutkimustietoon. Olemme tiettävästi Pohjoismaiden ainoa tiedeviestintään erikoistunut yritys.

Valtiotieteellisestä osaamisesta on paljon hyötyä nykyisessä työssäni. Sosiologia rikasti mielikuvitustani ja opin analysoimaan maailmaa eri näkökulmista. Se on pääomaa, joka ei vanhene kovin nopeasti. Käytännön yrityksen pyörittämiseen liittyviä asioita oppii tekemällä, kun taas laajan yleissivistyksen kehittäminen työn ohella on jo mutkikkaampaa.

Opiskelijana kannattaa muistaa, että opinnoista tulee juuri niin kiinnostavat ja hyödylliset kuin niistä tekee. Oma aktiivisuus on olennaista: kysy työharjoittelujen perään, tee JOO-opintoja, ehdota itse projekteja. Myös vaivalloisilta tuntuvista aiheista kannattaa kiinnostua. Kvantitatiivisia menetelmiä ei pitäisi pelätä, sillä niistä on paljon hyötyä, kun esimerkiksi erilaisten sensorien tuottamien suurten datamassojen hyödyntäminen lisääntyy.

Gradu on sokeri opintojen pohjalla! Milloin muuten voit syventyä valitsemaasi aiheeseen ja tulla sen asiantuntijaksi? Tutkimusmenetelmiä voi opiskella, mutta ennen kuin on itse tehnyt tutkimusta, on todella vaikea hahmottaa tiedon syntyprosessia ja sitä, kuinka inspiroivaa se on. Lisäksi gradusta voi olla myös ammatillisesti hyötyä, varsinkin jos sen kytkee vaikka itseä kiinnostavaan yritykseen.

Opiskeluaika on ainutlaatuinen elämänvaihe ja sen aikana kannattaa käyttää mahdollisimman paljon annetuista mahdollisuuksista aina vaihto-opiskelusta klassikoiden lukemiseen. Me kaikki yhä enenevässä määrin joudumme keksimään omat ammattimme, joten kannattaa rauhassa pohtia, mikä se oma juttu voisi olla.
Se, mitä itse todella määrätietoisesti ja pitkään olin halunnut, heitti häränpyllyä heti valmistumisen jälkeen. Mutta sekin on siistiä! Harjoittele sitä, miten vaihdetaan suuntaa ja valmistaudu siihen, että joudut sitä vaihtamaan useaan kertaan. Utelias asenne auttaa; sen avulla löytää aina jotain mielenkiintoista tekemistä.”


Kuka?

Nimi: Maria Ruuska

Ikä: 30

Valtsikassa: 2007-2011, sitä ennen kaksi vuotta sosiologian opintoja Itä-Suomen yliopistossa

Tällä hetkellä: Perustaja ja viestintäasiantuntija tiedeviestintään erikoistuneessa Kaskas Media -viestintätoimistossa

Perhe: Avopuoliso

Harrastukset: Vaeltaminen ja dokumenttien katselu


 

Teksti: Mari Isomäki
Kuva: Satu Kemppainen