Pääkirjoitus: Tuomitsen, siis olen

Presidentti Niinistö tuomitsee kiusaamisen.
Suomen hallitus tuomitsee Lahden mellakan.
Sipilä tuomitsee Stubbin kotiin tehdyn iskun.
Timo Soini tuomitsee väkivallan.
SDP tuomitsee Venäjän toimet Ukrainassa.
Stubb tuomitsee Nemtsovin murhan.

Suomalaislehtien otsikot kertovat paljon nyky-Suomen poliittisesta kulttuurista. Politiikasta on tullut maineen ja mielikuvien politiikkaa, jossa on ennen kaikkea tärkeää tehdä kantansa asioista tiettäväksi. Poliitikot ja muut silmäätekevät kiirehtivät mediassa tuomitsemaan milloin mitäkin lausuntoja, tekoja tai ilmiöitä. Vasta paheksunnan jälkeen mietitään ehkä muita reaktioita.

Jo tarve tuomita asioita julkisesti kertoo yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksesta. Tuomitseminen lietsoo epävakautta: eivätkö rasismi tai väkivalta ole itsestään selvästi ei-toivottuja asioita? Mistä lähtien kotirauhan rikkominen, jonkun murha tai sota on tarvinnut erikseen tuomita?

Tuomitseminen kertoo myös tuomitsijoista. Jonkin tuomitakseen tulee kokea olevansa asemassa, jossa on oikeutettu tekemään niin. Julkinen tuomitseminen legitimoi edelleen valtaa ja kertoo myös vallan rakenteista: esimerkiksi tuomitsevia naisia on julkisuudessa vain vähän. Voin opiskelijana ja Tutkaimen päätoimittajana tuomita tässä tekstissä opintotuen leikkaukset tai Afrikan nälänhädän, mutta vaikutus jäänee vähäiseksi.

Vain harvoin oikeiden vallanpitäjienkään kannanotot johtavat mihinkään konkreettiseen. Nykyhallitus on tuominnut esimerkiksi rasistiset mielenilmaukset jyrkästi, mutta kansa odottaa aitoa irtisanoutumista tapahtuneista todellisin teoin. Oppositio on niin ikään jakanut tuomionsa hallituspolitiikalle, mutta todellisia korvaavia toimintamalleja on tarjottu vain vähän. Riittävätkö julkinen kauhistelu ja käsien peseminen?

Tutustuin tätä lehteä varten SDP:n historiaan. Sosiaalidemokraattinen menestystarina on Suomessa perustunut konkreettisille tavoitteille ja saavutuksille, joista tunnetuin lienee vuoden 1903 Forssan ohjelma. Demareiden nuoret toivot ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että 2000-luvulla puolueen kirkas ajatus on kadonnut. Unelmat ja muiden suuntaan kyräily ovat korvanneet monilla muillakin puolueilla konkreettiset teot.

Kriittisten valtsikalaisten kannattaa siis muistaa pitää myös konkretia mielessään. Meillä mielipiteitä riittää, joten lehden pääjutussa veimme kolme valtiotieteilijää haastamaan muiden tiedekuntien opiskelijoita yhteiskunnallisista aiheista. Pohdimme myös, mihin ihmistieteilijöitä tarvitaan nyky-yhteiskunnassa ja selvitimme yliopistoleikkausten vaikutusta valtsikaan.

Julkinen tuomitseminen on toki myös uutisointiin liittyvä ilmiö. Media elää dramaattisista ja negatiivisista uutisista. Tuomita-sanalla on väkevän kohtalokas kaiku, joten se on erityisen tehokas poliitikon suussa.

Silti suomalainen poliittinen kulttuuri voisi olla myönteisempää, ratkaisukeskeisempää ja eteenpäin katsovampaa – valtaapitävien mielipiteet kun vaikuttavat kansan ajatuksiin myös positiiviseen suuntaan. Entä jos poliitikot toteuttaisivat enemmän vaikkapa tuomitsemisen raamatullista vastakohtaa, armahtamista?

Google-hauilla ”Niinistö armahtaa”, ”Sipilä armahtaa”, ”Soini armahtaa”, ”Stubb armahtaa” tai ”Rinne armahtaa” ei löydy ainakaan vielä yhtäkään oikeaa uutisotsikkoa.

Teksti: Joonas Lehtonen