Kannunvalajat | Pääkirjoitus: Vanhuus ei tule yksin
kannunvalajat, valtiotieteellinen, valtsikka, valtsika, valtiotieteellinen tiedekunta, kannu, kannunvalajat ry
936
post-template-default,single,single-post,postid-936,single-format-standard,do-etfw,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-6.3,wpb-js-composer js-comp-ver-4.3.5,vc_responsive
 

Pääkirjoitus: Vanhuus ei tule yksin

30 huhti Pääkirjoitus: Vanhuus ei tule yksin

Nykyään puhutaan paljon suurista ikäluokista. Ne syntyivät toisen maailmansodan jälkeen, kun syntyvyys oli korkealla monissa Euroopan maissa. Suomessa kärkisijaa historian tuottoisimmista synnytyspäivistä pitää edelleen perjantai 24.8.1945, jolloin syntyi elävänä 495 uutta suomalaista. Työelämään siirtyessään suuret ikäluokat muodostivat yhteiskunnalle tuottoisan, ennätyssuuren työssä käyvän ikäryhmän. Nyt niitä syytetään lähinnä huoltosuhteen heikkenemisestä ja eläkepommista. Vuonna 1945 syntyivät myös valtiotieteellinen tiedekunta ja Kannunvalajat ry. Tuleeko valtsikavanhuksestakin meille pian pelkkä rasite?

Vanhuus ei tule yksin. Huomiokyky heikkenee sekä toiminta ja reagointi hidastuvat. Sopeutuminen uusiin toimintaympäristöihin hankaloituu: Suomi on nyt erilainen kuin vuoden 1945 agraarivaltio, johon valtiotieteellinen tiedekunta perustettiin kouluttamaan uusia virkamiehiä. Nykymaailmassa julkinen hallinto tulee tuskin ainakaan kasvamaan. Suomessa 70 vuotta täyttäneen ajokortin omistajan tulee uusia korttinsa viiden vuoden välein lääkärintodistuksen kera. Ehkä valtsikassakin olisi syytä alkaa tarkastella tasaisin väliajoin tiedekunnan nykytilaa ja tulevaisuutta? Kannunvalajat on alkanut muutama vuosi sitten ylläpitää säännöllisesti päivitettävää strategiaa, jonka tarkoitus on tukea toiminnan suunnittelua. Myös tiedekunnan tulisi kirkastaa linjaansa tai vähintään selkiyttää sitä ulospäin.

Pitkäikäisyys on toki monin tavoin hieno asia. Se ylläpitää hyväksi todettujen asioiden jatkuvuutta ja luo perinteitä. Haastattelin tätä lehteä varten seitsemää valtsikalaista seitsemältä eri vuosikymmeneltä. Samat vastaukset toistuivat haastateltavasta toiseen. Joka ikinen kertoi juhlimisen kuuluneen oman aikansa opiskelijaelämään ja kiitteli valtsikan opettamaa kriittisyyttä. Saman huomannevat kaikki tulevatkin fuksivuosikerrat, myös tänä syksynä. Tarvittaessa on kuitenkin osattava olla rohkea ja uudistusmielinen: yliopisto ei muutu, sitä muutetaan. 375-vuotiaan suunnasta on herännyt paljon keskustelua muun muassa Vallataan375-vastarintaliikkeen muodossa.

Vastuuta ikivanhan instituution uudistamisesta ei voi kuitenkaan sälyttää yksin opiskelijoiden harteille. Helsingin yliopiston nuorimpiin kuuluvana tiedekuntana valtiotieteellisellä on nyt mahdollisuus osoittaa ajantasaisuutensa ja uudistumiskykynsä. Miten vastata kansainvälistymisen luomiin paineisiin ja digitalisaatioon, entä työmarkkinoiden suuriin muutoksiin? Muutos on ollut valitettavan hidasta. Juhlajuttua varten haastateltu ministeri Jaakko Iloniemi totesi osuvasti, ettei se ole mitään opetusta, kun sata ihmistä kerääntyy saliin ja professori lukee ääneen seuraavan julkaisunsa käsikirjoitusta. Samaa tulee ajatelleeksi usein edelleen, vaikka Iloniemen opiskeluaika sijoittui 1950-luvulle.

Suomessa liian moni suuriin ikäluokkiinkin kuuluva vanhus kokee yksinäisyyttä. Valtsikan päärakennuksen sijoittumista vanhaan sairaalaan on pidettävä positiivisena enteenä. Siellä 70-vuotias saa toivottavasti hyvää hoitoa ja pystyy vanhenemaan arvokkaasti. Panostuksia tulevaisuuteen on kuitenkin tehtävä nyt. Vetreäkin vanhus väsyy vikkelästi, jos siitä ei välitetä tarpeeksi.

 

Teksti: Joonas Lehtonen