Maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyviä uusia avauksia on tullut julkiseen keskusteluun todella harvakseltaan viime aikoina. ”Maahanmuuttokriittisestä” profiilistaan huolimatta myöskään perussuomalaiset eivät hallitustaipaleellaan ole saaneet vietyä tätä keskustelua, saati politiikkaa, oikeastaan mihinkään suuntaan. Vaikka keskustelu rasismista on aika ajoin kiihtynyt uudelleen, suomalaisessa mediassa on jo toistakymmentä vuotta pyörinyt kysymys oikeudesta esittää yleistäviä ja leimaavia väittämiä ja tarkoitushakuisesti poimittuja tilastoja sananvapauden nimissä. Kaikkein turhimpien puheenaiheiden kärkipäästä löytyvät henkilöityneet väännöt siitä, onko joku henkilö viimeaikaisten kannanottojensa valossa rasisti vai ei.
Viimeisimmät tällaiset puheenvuorot esitettiin pääsiäisen jälkeen. Ensin Sebastian Tynkkynen avasi henkilökohtaisessa blogissaan suopeata ja luonnollista suhtautumistaan monimuotoisuuteen ja avoimuuttaan eri kulttuureita ja ihmisryhmiä kohtaan (https://sebastiantynkkynen.com/category/blogi/). Aprillipäivänä Terhi Kiemunki puolestaan kertoi lehdistötiedotteessa pyytäneensä poliisia selvittämään, täyttävätkö hänen kirjoituksensa ”virpovista muslimipenskoista” rasistisen rikoksen tunnusmerkkejä (http://yle.fi/uutiset/terhi_kiemunki_pyysi_poliisitutkintaa_omista_kirjoituksistaan/8781768).
Vaikka Kiemungin ja Tynkkysen tekstit ovat sekä tyyliltään että asiasisällöltään hyvin erityyppisiä, niitä yhdistää halu puhua omasta itsestään ja esittää persoonansa ja tavoitteensa vapaana rasismista. Poliitikon on toki sinänsä tärkeää avata omia tavoitteitaan agendansa taustalla, ja mahdollisen rikoksen tapahtuminen on aina syytä selvittää. Tällaisen keskustelun pohjalta voidaan kuitenkin päätellä hyvin vähän siitä, onko rasistista toimintaa tapahtunut.
Se rasismi, josta on mielekästä keskustella julkisesti, ei palaudu kenenkään yksittäisen ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, tavoitteisiin tai ajatusmaailmaan. Vaikka usein rasistinen toiminta on tarkoituksellisen rasistista, on täysin mahdollista toimia rasistisesti myös ajattelemattomuuttaan tai tahattomasti – myös katolisena kristittynä, jollaiseksi Timo Soini taannoin luonnehti itseään välttyäkseen rasismi-syytöksiltä BBC HARDtalk -ohjelmassa (https://www.youtube.com/watch?v=-BgLGIo0yd8). Teon rasistisuus voidaan aukottomasti ja empiirisesti todeta ainoastaan teon seurauksista.
Tämän vuoksi rasismia ei voi ymmärtää myöskään minään formaalina argumentaatiovirheenä, jonka voisi tekstistä tai puheenvuorosta suoraan todeta. Toisin kuin moni maahanmuuttokriitikko tuntui ajattelevan, Jussi Halla-ahonkaan taannoisessa vihapuhetuomiossa olennaista ei ollut se, olivatko hänen tekstinsä tarkoitettu huumoriksi tai satiiriksi. Tämä johtuu siitä, että Halla-ahon motiivi tai intentio ei millään lailla määrittele sitä, mitä tekstin julkaisemisesta seuraa. Halla-ahon mukaan hän kritisoi Scripta-kirjoituksessaan Kalevan tekstiä, jossa kansallisen enemmistön edustaja kirjoittaa omasta yhteisöstään yleistävän kriittiseen sävyyn.
Voi olla, että tällaiselle kritiikille sinänsä oli tilauksensa. Vähemmistöistä ei kuitenkaan saa kirjoittaa samaan sävyyn kuin enemmistöstä toimimatta rasistisesti. Tässä ei ole nähtävissä mitään epäreilua tai kaksoisstandardia. On nimittäin vaikea nähdä, kuinka Kalevan tekstin seurauksena enemmistö alkaisi aktiivisesti syrjiä tai halventaa itse itseään. Kun sen sijaan enemmistön edustaja kirjoittaa puolestaan vähemmistöstä samaan sävyyn, kuten Halla-aho teki, se puolestaan johtaa helposti vähemmistön leimaavaan kohteluun.
Olisikin syytä siirtää keskustelua hiljalleen pois siitä, kuka onkaan se ilkeä ja pahantahtoinen rasisti. Näin voimme pureutua siihen, millaisella puheella ja toiminnalla – ja niiden hiljaisella hyväksynnällä – tuotamme keskuuteemme syrjiviä käytäntöjä ja negatiivisia stereotypioita ja asenteita.
Teksti: Niko Pyrhönen
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori Helsingin yliopistosta.