SPOTTI: Ilmeeni kun epäkorrekti huumori ei naurattanut

Teksti: Hilla Körkkö

Lähetin ystävälleni Melania Trump -aiheisen meemin. Juttu oli hauskaksi tarkoitettu kuvaus siitä, miten USA:n tuleva First Lady yllättyy kalliin miehen naimakaupassaan saamastaan vastuusta. Ystäväni vastasi viestiin kuivakasti: ”Slutshameimaamisen makua.”

Olen kiinnittänyt viime viikkoina huomiota somen huumorikanavissa tapahtuneeseen muutokseen. Vaalien jälkeisinä päivinä suositut meemisivustot vakavoituivat. Eri tilit julkaisivat vähintään kuvan mustasta ruudusta tai solidaarisen ehdotuksen tunteita purkavalle toiminnalle. Osa lähestyi seuraajia yllättävällä, pitkällä kirjoituksella ja pahoitteli, että on aiemmin käyttänyt vaalien tapahtumia lähinnä satiirin aineksina. Kun ensijärkytyksestä seurannut värinä ei enää helisyttänyt astioita, uskalsivat tilit taas siirtyä hauskan pariin. Jokin oli kuitenkin muuttunut. Uusi huumori oli säällistä. Epäkorrektiudesta oli jäljellä vain kiusallinen muisto.

Sanna Kangasniemi kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan (12.11.2016), että Yhdysvaltain vaalikampanjat saivat fiktion näyttämään laimealta. House of Cardsin ensimmäistä tuotantokautta voisi Kangasniemen mukaan katsella lempeästi huvittuneena, jos sitä vertaisi maailman tämän hetkiseen todellisuuteen. Trumpin räävittömän kampanjan naisvihaiset ja rasistiset puheet jättivät varjoonsa myös epäkorrektin huumorin. Vitsistä tuli yhtäkkiä maailman johtavan valtion tulevan presidentin esittämä mielipide, totuus, jota ei enää voinut vain nauraa pois näkyvistä.

Toinen ystävä kertoi hakevansa lohtua feministisistä meemisivustoista. Hän perusteli valintaansa sillä, että mikään muu ei oikeastaan tunnu enää hauskalta. Epäkorrektit vitsit vain muistuttavat tämän hetkisen maailmamme todellisuudesta, jonka estradilta vielä hetki sitten puuttuivat vain klovnien performanssit. Miksi tällä on merkistystä?

Wikipedian määritelmän mukaan meemi on kontekstin ja käytön mukaan muovautuva idea, tyyli, käyttäytymismalli tai käyttötapa, joka leviää kulttuurissa henkilöltä toiselle. Käytännössä meemi on kuva, johon on liitetty tietyllä fontilla kirjoitettu teksti. Onnistuessaan meemi esittää hienosyisen symbolisen interaktionismin keinoin henkilökohtaiselta tuntuvan vitsin, tunteen tai tapahtuman. Feministinen meemi esittää monikerroksisen patriarkaalisen rakenteen yksinkertaisessa, ymmärrettävässä, tutussa ja samaistuttavassa muodossa. Feministiset meemisivustot käyttävät samaa tuttua kuvastoa, jota näemme muidenkin vitsien takana. Näin asetelma kääntyy päälaelleen ja epäkohdat huutavat olemassaoloaan.

Meemissä on voimaa. Se luo samaistumisen ja kuulumisen tunnetta ja alustan diskurssille. Väitän, että meemien ympärille syntyvät post-traditionaaliset, paikkaan sitoutumattomat yhteisöt ja niiden luoma tunne samankaltaisuudesta ovat aikamme kansalaisjärjestöjä. Meemin tekijä on mielipidevaikuttaja ihmisryhmälle, jossa – kulumattoman kliseenkin mukaan – on tulevaisuus. Siksi on harkittava ennen ”jaa”-klikkausta.

Epäkorrektin huumorin hauskuus perustuu ylemmyyden tunteelle. Nauran Melania Trumpille, koska itsehän en kuuna päivänä tarttuisi rikkaan miehen matkaan. Perustelen ystävälle lähettämäni viestin vaalituloksen aiheuttaman henkisen sekasorron lisäksi sillä, että juttu kuului sisäpiiriin. Se oli vain ”locker room talk”. Huumori on kiinni kontekstissa. Parhaan ystävän kanssa voi nauraa salaa kyseenalaisille jutuille. Somessa julkaistu (tai julkisuuteen vuotanut) huumori on kuitenkin osa julkista keskustelua. Se vaikuttaa suoraan ja salakavalasti siihen, mikä on mielestämme ihan ok.

Tässä muutama seuraamisen arvoinen Instagram-sivusto: @gothshakira @bunnymemes @sensualmemes @tequilafunrise