Klixin opiskelijatilat vaarassa
Klixin opiskelijatilat vaarassa
Valtsikan kirjaston siirtyessä uuteen Kaisa-kirjastoon ovat Klixin nykyiset opiskelijatilat vaarassa kadota.
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston kokoelmat muutetaan kesällä uuteen Kaisa-kirjastoon. Muuton jälkeen kirjastorakennus menee remonttiin. Nykyiset luku- ja atk-tilat saatetaan muuttaa tutkijoiden työhuoneiksi.
- Minun näkemykseni on, että ensimmäiseen kerrokseen täytyy saada mahdollisimman paljon tutkijatiloja, kommentoi dekaani Liisa Laakso tilakysymykseen.
Mitään päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty.
- Kartoitamme parhaillaan kaikkien oppiaineiden, verkostojen ja hallinnon tarpeita, Laakso kertoo.
Tavoitteena on tuoda nyt hajallaan olevia oppiaineita mahdollisimman lähelle toisiaan.
Päätöksiä lähiaikoina
Monet opiskelijat ovat olleet huolestuneita Klixin tulevaisuudesta ja valtsikalaisen opiskelijayhteisön rapautumisesta tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kirjasto ja sen aula ovat käytännössä ainoita paikkoja, joissa valtsikalaiset opiskelijat voivat tavata toisiaan opintojen ja opiskelun merkeissä.
Yhteisvaltsikalaisten tilojen katoaminen tarkoittaisi, että opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen painopiste siirtyy nykyistäkin enemmän kosteisiin illanviettoihin.
Päätöksiä Unioninkatu 35:n tiloista tehdään, kun Helsingin yliopiston yliarkkitehti kokoaa tilatoimikunnan pohtimaan valtsikan tiloja.
- Sen on tarkoitus kokoontua kesäkuun alussa, Liisa Laakso paljastaa.
Mitä mieltä dekaani on yhteisvaltsikalaisen kohtaamispaikan katoamisesta tilauudistuksen myötä?
- Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteiset kohtaamistilat ovat kyllä olleet esillä. Pidän sellaista tilaa tärkeä, hän vastaa.
Tulevaan tilatoimikuntaan kutsutaan myös yksi opiskelijaedustaja, joten vaikutusmahdollisuuksia on vielä jäljellä.
Teksti ja kuva: Mikko Virta






