Teemu Perhiön sarjakuvasta Eetu ja Ilpo julkaistaan Tutkaimen verkkosivuilla uusi osa joka perjantai.

Guggenheimiakin kiinnostavampaa

Seitsemän vuotta sitten Markus Rauramo sai idean. Helsinki tarvitsee urbaanin taiteen festivaalin. Idea realisoituu tänään 11. toukokuuta kun Helsinki Underground Art Weekend ja Suomen valovoimaisimmat uuden taiteen edustajat valtaavat Kaapelitehtaan. Mutta kuka on Markus Rauramo?

Markus Rauramo vietti haastattelua edeltävän yön Malmin Nesteellä. Hän osti 200 eurolla elämänsä ensimmäisen auton ja spreijasi sen pinkiksi. Tämän jälkeen auto hinattiin Malmilta Lasipalatsin aukiolle, missä työhön kulkevat aamuvirkut pääsivät ihmettelemään näkyä. Pian Facebookkiin levisi viesti ”Koko kaupungin vieraskirja! Toivomuksena on, että mahdollisimman moni käy jättämässä puumerkkinsä autoon, tyyli vapaa!”.

- Lähden tämän jälkeen tsekkaamaan, kuinka monet sakot Guerilla on päivän aikana kerännyt, Rauramo naurahtaa istuessaan ravintolan pöytään.

Lasipalatsilta auto matkaa Kaapelitehtaalle toimittamaan tilataideteoksen virkaa. Tätä homma on puhtaimmillaan. Markus Rauramo ja Helsinki Underground Art -kollektiivi haluavat luoda yhteisöllisyyttä, ja tuoda urbaania taidetta yllättäviin paikkoihin. He haluavat, että kaupunkilaisten kädenjälki näkyy.

Onko Suomi valmis?

Markus Rauramo on tuottanut urbaanin kulttuurin tapahtumia nyt 12 vuotta. Taide on kulkenut koko ajan vahvasti rinnalla.

- Mä oon aina tehnyt sellaisia asioita, joihin olen itse halunnut mennä mukaan. Elämänkoulu on opettanut. Olen koko ajan pyrkinyt edistämään mun vahvuuksia ja petrannut heikkouksien kanssa.

Helsinki Underground Art Weekend on jotain aivan uutta. Miksi tällainen tapahtuma tarvitaan?

- Koen, että semmoisia tapahtumia, joissa ihmiset voivat kokea esimerkiksi räpin, baletin, reggaen ja kuvataiteen samaan aikaan on todella vähän. Musafestareita on paljon, mutta niissä ei ole mukana visuaalista puolta.

Kun Markus Rauramo pääsee puhumaan festivaalista, hänen silmänsä syttyvät ja haarukka halkoo ilmaa. Festareilta löytyy perinteisiä öljyväritöitä, mutta kun ne yhdistetään esimerkiksi indie-musiikkiin, spoken word -meininkiin, Jori Hulkkoseen ja balettitanssijoihin, aletaan olla ennennäkemättömässä sulatusuunissa.

- Erilaisten taidemuotojen yhdisteleminen auttaa ihmisiä ajattelemaan avarakatseisemmin. Uskon, että ihmiset Suomessa ovat valmiita siihen.

Uuden taiteen tila

Markus Rauramon mielestä uutta taidetta on Suomessa esillä liian vähän.

- Taidepiirit Suomessa ovat äärettömän sisäänpäin kääntyneitä. Se, ketä taiteilijoita Suomen valtio tukee, on yks iso vitsi.

Rauramo haluaisi muutosta siihen, mitä Suomen taidekulttuurista viedään ulkomaille. Mielipiteitä miehellä on joka asiaan:

- Suomessa on järjettömän paljon eksporteerattavia artisteja, mutta mediat kirjoittavat fiilistellen vain siitä, kuinka The Rasmuksella on Lontoon keikalla 20 ihmistä kun samaan aikaan Dj Muffler soittaa 1000 hengelle jokaikisellä keikalla.

Mielenkiintoisin on miehen heitto Suomen brändityöryhmälle.

- Suomessa ja Islannissa on paljon samaa. Mutta Islannissa on osattu lähteä liikkeelle erilaisuuden ja outouden kautta. Sieltä löytyvät Björk, Sigur Rós ja tää meininki. Suomen sukkahousuhevi-juttu ei tule pidemmän päälle toimimaan. Suomea kokonaiskuvana pitäisi markkinoida eri tavalla.

Kunpa vain Stubb olisi kuulemassa!

Helvetin Guggenheim

Rauramoa ärsyttää ja sen huomaa. Ärsytyksen kohteena ovat perinteikkäät hierarkkisetinstituutiot, joita tuetaan uusien innovaatioiden ja näkökulmien sijaan.

- Suomessa tehdyssä taiteessa on uskomaton potentiaali ja se tulisi viedä maailmalle. On sääli, ettei siihen panosteta.

Muuta mahdollisuutta ei jää kuin kysyä herran mielipidettä Guggenheimista. Se pamahtaa keskusteluun kuin tykin suusta.

- Olin ihan helvetin tyytyväinen, ettei sitä Guggenheimia tullut.

Rauramon ajatus juontaa juurensa pelosta. Pelosta, että jos Guggenheimiin laitetaan suuri summa rahaa, paikallinen suomalainen taide jää tilanteessa häviölle.

- Rahat, jotka olisi tuikattu yhteen Guggenheim-taloon, tulisi investoida lokaaliin taiteeseen. Enkä tajua, miksi jengi jaksaa nitistä vaikka päätös on nyt tehty. Kerta Guggenheim on dumattu, niin se on dumattu.

Sydänkin mukana

Balleriinoja, spray-pulloja ja suomen parasta videovisuaali osaamista. Mutta mitä Helsingin kaupunkikulttuurille jää tapahtumasta käteen?

- Ainakin hämmentäviä tapauksia, paljon erilaisia ja kiinnostavia esityksiä, jotka on poimittu hyvällä maulla ja niin, että lippuhinnat pysyvät mahdollisimman halpoina kuluttajaa ajatellen. Me ei haeta maksimaalista voittoa, Rauramo kertoo.

Markus Rauramo nostaa pyydettäessä esiin muutaman uuden tulokkaan.

- Omat henkilökohtaiset suosikkini kuvataiteen puolelta ovat JussiTwoSeven ja EGS, koska molemmilla on tosi persoonallinen juttu meneillään. Muhun vetoaa se, että ihminen uskaltaa tehdä omaa juttuaan riippumatta siitä, miten muut sen näkee.

Musiikkipuolelta Rauramo liputtaa etenkin Roberto Rodriquezin puolesta.

- Robertoa hehkutetaan muutenkin paljon, mutta syystä. Tutustumisen arvoinen artisti, josta näkee, että kundi tekee asioita sydämellään.

Festarin alkuun on enää viikko, ja tunnelma tiivistyy kovaa vauhtia. Mutta jo nyt Rauramo osaa kiteyttää olennaisen.

- Moni asia voi mennä pieleen, mutta kunhan ihmisillä on katto pään päällä, ruokaa ja juotavaa, ei ole mitään hätää. Jos iskee vuosisadan sähkökatkos, yleisöstä löytyy aina yks akustinen kitara ja tyyppi, joka sitä osaa soittaa.

Teksti: Reetta Heiskanen, kuvat: Jussi Välipirtti

Kirjoittaja on Poleemin päätoimittaja. Lue lisää aiheesta seuraavasta Poleemista!

Mitä tapahtuu, kun valtsikalaisen opiskelijan ja oppiaineen välinen rakkaus syystä tai toisesta sammuu? Vai oliko sitä alunperinkään olemassa?

Jossain vaiheessa opintoja osa valtsikalaisista huomaa, ettei aikoinaan suuren luku-urakan takana ollut pääaine osoittautunutkaan oikeaksi valinnaksi. Osalle oman pääaineen helpompi pääsykoe oli alkujaankin vain välietappi matkalla tiedekunnan suosituimpiin aineisiin.

Opintoasiainpäällikkö Tuula Hakkolan mukaan tiedekunta pyrkii tarjoamaan opiskelijoilleen mahdollisuuden pääaineen vaihtoon, mikäli nämä eivät koe nykyistä pääainettaan omakseen.

- Taktikointia helpomman sisäänpääsyn avulla emme kuitenkaan hyväksy.

Moniin aineisiin on kuitenkin enemmän tulijoita kuin lähtijöitä, mistä koituu ongelmia. Tällaisiksi aineiksi Hakkola luettelee viestinnän, sosiaalipsykologian ja maailmanpolitiikan.

- Näihin aineisiin voidaan ottaa vain, jos on lähtijöitä. Vaatimus ei kuitenkaan ole täysin ehdoton. Vaihdon onnistuminen riippuu myös opintotilanteesta.

Pitkälle edenneet ja hyvin suoritetut opinnot ovat avaimia pääaineenvaihdon onnistumiselle, sillä vaihtopaikat täytetään opiskelijoiden paremmuusjärjestyksessä. Vaihtopäätökset suoritetaan dekaanin toimesta, mutta yleensä päätöksiä tehdessä kuullaan myös oppiaineista vastaavia professoreja.

Samalla, kun osaan aineista ei voida ottaa kaikkia halukkaita, ovat tilasto- ja taloustieteen kaltaiset aineet tilastojen mukaan suosittuja hylkäyksen kohteita. Tiedekunnassa onkin pohdittu ovatko näiden aineiden sisäänottomäärät tarpeettoman suuret.

- Päätöksiä ei kuitenkaan ole tehty, Hakkola tähdentää.

Jussi Nuortimolla oli vaihto mielessä jo sisäänpäästessään tilastotieteeseen, vaikka matematiikka ja tilastot olivat lähellä sydäntä. Lopulta uudeksi pääaineeksi valikoitui poliittinen historia.

Tilastojen kautta valtsikalaiseksi

Kuudennen vuoden valtsikalainen Jussi Nuortimo oli yrittänyt tiedekuntaan jo aiemmin, kun hän päätti hakea samanaikaisesti sosiaalipsykologiaan ja tilastotieteeseen.

- Kummassakin pääsykokeessa oli samat sisällöt tilasto-osuuksissa. Ajattelin, että välivuosien jälkeen olisi kiva päästä edes jonnekin, joten hain varmuuden vuoksi myös tilastoon.

Tilastoon päästyään Nuortimolla oli kuitenkin jo vaihto mielessä siitä huolimatta, että hän piti sekä matematiikasta että tilastoista.

- Se oli minulle liian menetelmätiede, vaikka teenkin siitä sivuaineeni. Valtiotieteet ylipäätänsä kuitenkin kiinnostivat. Oli silti selvää, ettei tilasto ole se aine, josta tulen valmistumaan.

Työt, toiminta HYY:n hallituksessa sekä kaverin kanssa perustettu firma hidastivat kuitenkin uuden pääaineen löytämistä, ja vaihtoon vaadittavien opintopistemäärien keräämistä. Lopulta Nuortimo päätyi poliittiseen historiaan.

- Historiallinen lähestymistapa on minulle ylipäätään läheinen. Myös laajat mahdollisuudet tehdä erilaisin metodein tutkimusta tuntuivat sillä hetkellä luontevimmalta ja kiinnostavimmalta näkökulmalta.

Päätöstään Nuortimo ei ole katunut. Jälkikäteen hän on kuitenkin tullut pohtineeksi, että kandin tekeminen tilastosta ja vaihto vasta maisterivaiheessa olisi saattanut olla helpompi ratkaisu.

- Ilman vaihtoa olisin tehnyt opinnot ehkä tasaisemmin. Nyt olen suorittanut yhden vuoden aikana kaikki kandivaiheen seminaarikurssit.

Nuortimon omasta fuksikerrasta huomattavan moni oli hänen tavoin kiinnostunut psykologiasta.

- Osa näistä pääsi lopulta psykaan. Jotkut myös jäivät pysyvästi tilastoon, Nuortimo muistelee.

Pyrkimys psykologiaan, joskin käyttäytymistieteellisen puolelle, johti myös tämän vuoden fuksin, Anni Nelimarkan tilastotieteeseen. Häntä tilastot ja varsinkin valtsikalaisuus ovat kuitenkin alkaneet viehättää siinä määrin, ettei matka ehkä jatkukaan alkuperäiseen kohteeseen.

- Näyttää kuitenkin siltä, että ottaisin sosiaalipsykologian sivuaineekseni. Kuka tietää, vaikka siitä joskus tulisi pääaineeni, Nelimarkka toteaa.

Anna Järvelä vietti toisen kerran fuksisyksyn vaihdettuaan pääaineen filosofiasta yhteiskuntapolitiikkaan. Kuvassa hän on Stigman fuksina Kannu Gamesissa loppukesästä 2010.

Lukiovuosien suosikista pettymykseksi

Filosofia oli viidettä vuotta opiskelevalle Anna Järvelälle suosikkiaine jo lukiossa, eikä hän juuri muita vaihtoehtoja miettinyt hakiessaan yliopistoon.

- Halusin nimenomaan valtsikaan enkä humanistiseen, ja valtsikassa käytännöllinen filosofia oli paras vaihtoehto.

Pääaineen sisältö osoittautui kuitenkin pettymykseksi hyvin pian. Vähitellen toiminta Kannunvalajissa ja muu valtsikalaisuus alkoi kiinnostaa opiskelua enemmän.

- Opinnoissa oli liikaa teoreettista filosofiaa, josta en ollut kiinnostunut. Itseäni kiinnostavaa yhteiskunta- ja moraalifilosofiaa oli puolestaan liian vähän.

Järvelä kokee, ettei olisi valmistunut koskaan valtsikasta ilman vaihtoa johdantokurssin kautta löytämäänsä yhteiskuntapolitiikkaan. Myös entisen pääaineen henkilökunnasta jäi välinpitämätön kuva.

- Siellä opiskelijoista ei välitetty. Opiskelu oli päämäärätöntä ajelehtimista. Sosiaalitieteissä sen sijaan opiskelijoiden eteenpäinmenosta huolehditaan.

Järvelä pääsi myös hyvin sisälle uuden pääaineensa sosiaaliseen elämään. Hän lähti mukaan yhteiskuntapolitiikan fuksisyksyn rientoihin tutustuen tätä kautta uusiin opiskelijatovereihinsa.

- Minulla oli myös jonkin verran kontakteja aineeseen Kannunvalajien kautta. Fuksitouhusta oli kuitenkin hyötyä.

Pääaineenvaihto ilman uutta pääsykoetta on Järvelän mielestä paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu, mikäli vanha pääaine osoittautuu pettymykseksi.

- Miksi pitäisi pyrkiä uudestaan, jos olen kerran päässyt jo sisään. Olen kuitenkin yhä sama ihminen ja varustettu samoilla kyvyillä, hän pohtii lopuksi.

Talous- ja sosiaalihistoriasta viestintään vaihtanut Jere Hyppönen kokee itsensä edelleen enemmän yhisläiseksi kuin medialaiseksi, mutta ennen kaikkea valtsikalaiseksi.

Opintopistejahti johti vaihtoon

Parin välivuoden jälkeen Jere Hyppönen luki kuvauksia eri aineista miettien minne haluaisi opiskelemaan. Hän oli aiemmin miettinyt opiskeluvalintojaan lähinnä rahanteon kannalta. Lopulta hän kuitenkin valitsi itseään oikeasti kiinnostavan aineen, talous- ja sosiaalihistorian.

- Siinä yhdistyivät kaksi lukiovuosien suosikkiani, historia ja yhteiskuntaoppi.

Laaja-alaisessa aineessa kaikki osa-alueet, kuten esimerkiksi piikojen historia, eivät kuitenkaan aina kiinnostaneet Hyppöstä.

- Perusopinnoissa oli silloin runsaasti vähemmän kiinnostavia kirjatenttejä. Lisäksi koin, että minua eniten kiinnostava taloushistoria oli jyrättynä muiden historian osa-alueiden toimesta.

Hyppönen olisikin kaivannut enemmän valinnaisuutta opintojen sisältöön. Hän ei silti miettinyt pääaineenvaihtoa mennessään viestinnän johdantokurssille.

- Muistaakseni menin sinne lähinnä kokeilemaan ja kasvattamaan opintopistemäärääni.

Kurssia vetänyt professori Leif Åberg jätti kuitenkin viestinnästä aineena fiiliksen, jonka perusteella se oli käsittämättömän mielenkiintoista. Hyppönen alkoikin miettiä ainetta pitkäksi sivuaineekseen.

- Lopulta huomasin käyväni enemmän viestinnän kuin tason kursseilla. Se herätti ajatuksen vaihdosta.

Samalla mieleen alkoivat hiipiä jälleen myös vanhat rahantekoon liittyvät ajatukset.

- Pohdin aineiden tarjoamia työelämän hyötyjä, ja niissä kokonaishyödyt olivat viestinnän puolella.

Päätöstä tehdessään nyt jo neljännelle vuodelle edennyt Hyppönen oli toisen vuoden opiskelija, joka oli edennyt vanhassa aineessaan jo lähelle kandin tekemistä. Myös viestinnän opinnot oli jo viety siihen pisteeseen, ettei kandiin ollut enää pitkä matka.

- Vaihto ei hidastanut valmistumistani ollenkaan.

Vanhan pääaineen opinnot eivät kuitenkaan menneet Hyppöseltä hukkaan, vaan niistä koitui muutakin hyötyä kuin suoritetuista kursseista muodostunut pitkä sivuaine.

- Tasossa opetettiin etsimään tietoa hyvin. Monessa aineessa tarvitaan historian tutkimistaitoa. Siitä on ollut hyötyä myöhemminkin.

Yhteiskuntahistorian oppiaineista Hyppönen jäi kaipaamaan myös hyvää yhisläistä yhteishenkeä. Viestinnässä hän onkin keskittynyt enemmän opiskeluun kokiessaan itsensä yhä enemmän yhisläiseksi tai laajemmassa mittakaavassa ajateltuna valtsikalaiseksi.

- Viestinnässä oli periaatteessa ihan positiivinen vastaanotto. Silti tuli fiilis, että jengi oli klikkiytynyt jo fuksivuonna ja touhuun oli hankalampi tulla enää messiin. Käytännön esteitä asialle ei kuitenkaan ollut, vaan vika oli enemmänkin pääni sisällä.

Hyppönen näkee pääaineen vaihdon olleen helpompi vaihtotapa kuin uuteen pääsykokeeseen osallistuminen.

- Vaihtoon vaadittavia hyviä arvosanoja tehdessä kova työ jakautuu tasaisemmin kuin pääsykoeurakassa, hän arvioi.

Vähän informaatiota

Kaikki haastatellut vaihtajat toivat jollain tapaan esiin mielipiteen, jonka perusteella tiedekunnan pääaineiden sisällöstä ennen sisäänpääsyä jakama tieto ei ole ollut täysin riittävää. Tämä lieneekin ollut osasyy monelle vaihdolle, vaikkei vaihtaminen valtiotieteellisen sisällä olekaan niin yleistä kuin muissa tiedekunnissa.

Myös itse vaihtoprosessista tiedekunnan informaatio rajautuu yhteen sivuun kotisivuilla sekä kerran vuodessa matalalla profiililla avautuvaan vaihtolomakkeeseen. Silti haastatelluista vain Järvelä turvautui vaihtoa tehdessään aktiivisesti henkilökunnan apuun. Muut luottivat sen sijaan kaverikontakteihin tai omaan selvittelytyöhönsä.

Opintoasianpäällikkö Hakkola myöntääkin, ettei tiedekunta halua mainostaa vaihtomahdollisuutta mitenkään erityisen näkyvästi.

- Mitään virallista linjaa asian suhteen ei silti ole, hän kuitenkin korostaa.

Teksti: Miran Hamidulla, kuvat: Mikko Virta, kuvitus: Teemu Perhiö

Kuvassa Kannunvalajien uusi lippu, sekä uusia ja vanhoja Kannun hallituslaisia.

Kannun uusi lippu naulattiin

Kannunvalajien uusi lippu naulattiin maanantai-iltana 7. toukokuuta Uudella ylioppilastalolla Mannerheim-salissa. Paikalla oli niin nykyisiä kuin entisiäkin Kannunvalajien hallituksessa toimineita aina kultaisen vuoden 1995 Kannun puheenjohtaja Janne Hirstosta alkaen.

Juhlallisen tilaisuuden aluksi nostettiin malja uudelle lipulle ja toinen lipun suunnittelijoista, Arto Aniluoto, kertoi lipun tekovaiheista. Samalla kerrattiin Kannunvalajien historiaa ja perinteitä, sekä aiemman lipun syntyvaiheita.

Janne Hirsto valisti nuorempia Kannunvalajia kertomalla Kannun vuoden 1995 vuosijuhlien valmisteluista ja lukuisten vanhojen perinteiden elvyttämisestä.

Puheiden jälkeen päästiin itse lipunnaulaukseen. Naulauksen aloitti oikeutetusti Kannunvalajien inspehtori, professori Leif Åberg. Hänen jälkeensä oman naulan naulasi nykyinen puheenjohtaja Rosa Salmivuori. Rosan jälkeen vuorossa olivat vanhat puheenjohtajat kronologisessa järjestyksessä, lipun toinen suunnittelija Mikko Virta ja lopuksi muut läsnäolijat.

Akateemisesta juhlavuudesta huolimatta naulaaminen ei ollut pelkkää pönöttämistä.

- Sellainen kannunvalajamaisen rento, mutta juhlallinen, kuvailee Kannunvalajien hallituksen tilavastaava Jaakko “Säihky” Kalske naulaustilaisuutta.

Kalskeen mielestä vanhassa lipussa omat puolensa, mutta maailman muuttuessa muuttuu lippukin.

- Onhan se hieno, ehdottomasti parempi kuin vanha, hän hymyilee.

Kokonaisuudessaan Kannunvalajien uusi lippu sai juhlavierailta suorastaan ylistävän vastaanoton. Kukaan ei jäänyt kaipaamaan vanhaa, viime vuoden vuosijuhlien hämärissä jälkitunnelmissa kadonnutta lippua.

Uusi lippu tulee ensimmäisen kerran varsinaiseen käyttöön Kannun vuosijuhlissa tämän viikon lauantaina.

Kannunvalajien inspehtori, professori Leif Åberg naulaa ensimmäistä naulaa maisteri Arto Aniluodon pitäessä lippua paikallaan.

Teemu Perhiön sarjakuvasta Eetu ja Ilpo julkaistaan Tutkaimen verkkosivuilla uusi osa joka perjantai.

Palstalla Kannunvalajien inspehtori, professori Leif Åberg analysoi ajankohtaisia teemoja kulttimaineessa olevan energiajuoman voimalla.

Inspehtorin pärinät: When Kannu meets  Krunan mammat

Pääsiäisen jälkeisenä arkipäivänä yliopisto täräytti. Kauan odotettu reformiryhmän raportti kertoi, missä yliopistollamme on parannettavaa. (Rehtorihan asetti 25.10.2011 reformiryhmän esittämään näkemyksensä siitä, miten yliopiston profilointia tulisi konkretisoida ja talous rakentaa kestävämmälle pohjalle.)

Raportti kiinnosti minua kovin. Niinpä kokeilin find’illä, mitä siinä mahdetaankaan todeta yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. Arvatenkin niitä yli nelikymmensivuisesta dokkarista löytyy, kun kerran yliopiston tunnuksena on Huipulle ja yhteiskuntaan.

Hittejä kertyi tasan kaksi.

Sivulla 32 todetaan, että ”Yliopistolla on Suomessa viisi kenttäasemaa kahdessa eri tiedekunnassa. Asemat toimivat biotieteiden ja muiden luonnonympäristöä tutkivien tieteiden kenttäopetuksen ja tutkimuksen tukikohtina. Asemilla on merkittävä rooli yliopiston näkyvyydessä ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Sen lisäksi asemat tarjoavat henkilökunnalle virkistystoimintaa sekä toimivat yliopiston ulkopuolisten seminaarien ja kurssien pitopaikkana.”

Sivulla 34 “[R]eformiryhmä katsoo, että yliopiston toiminnalla Vaasassa on merkittävä rooli yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa ja siitä on yliopistolle myös korkeakoulupoliittista hyötyä”.

Hei haloo. Ymmärrän hyvin Vaasan, onhan se Itsenäisen Suomen Ensimmäinen Pääkaupunki. Vaan rakennetaanko Helsingin yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta oikeasti Kilpisjärvellä, Lammilla, Tvärminnessä, Värriössä ja Juupajoen Hyytiälässä?

Uudelleen reformiraportin 63 ehdotusta luettuani huomasin, että eivät kai asiat niin hassusti olekaan. Jos muita reformeja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ei tarvita kuin Värriön ja Hyytiälän uudelleen organisointi, niin mikäs tässä on ollessa.

Ongelma taitaa olla, että yhteiskunnallista vuorovaikutusta pidetään niin itsestään selvänä, ettei se kaipaa uudistamista.

Katsellaan nyt vaikka omaa tiedekuntaamme. Valtsikka ON Helsingin yliopiston yvv-tiedekunta, ihan luonnostaan. Tutkimme yhteiskunnallisia ilmiöitä ja koulutamme teitä, rakkaat kannunvalajat, yhteiskunnallisesti merkittäviin tehtäviin. Tiedekunnan asiantuntijat ovat median kentillä aina, kun jotain yhteiskunnallisesti tärkeää tapahtuu.

Vaan eipä meitä ole siunattu kovin suurin yvv-voimavaroin.

Hey, no hätä! Ylevimmät taideteokset ovat syntyneet taiteilijan hoippuessa nälkäkuoleman partaalla. Sortokaudet kirvoittivat suomalaisen musiikin ja kuvataiteen ylittämättömiin suorituksiin – ja nostivat pintaan sellaista poliittista terävyyttä, jota voi vain ihailla.

Toki yhteiskunnalliset ongelmat tämän päivän maailmassa ovat sen verran haastavia, että pelkkä talkoohenki ei riitä. Olemme kouluosaamisen ykkösmaita – samaan aikaan kouluissa kiusataan ja ammutaan. Olemme maailman onnellisimpia kansoja – samaan aikaan perheväkivalta ja nuorten syrjäytyminen saavat huolestuttavat mittasuhteet. Poliittinen toimintakulttuuri ui sameissa vesissä. Monet yritykset eivät toimi yhteiskuntavastuun periaatteiden mukaisesti. Hallitsijat ampuvat kansalaisiaan. Uusi viestintä nostaa kansalaismielipiteen uudeksi valtiomahdiksi.

Me valtsikkalaiset voisimme ottaa vieläkin aktiivisemman roolin Helsingin yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen keihäänkärkenä.

Vuorovaikutus on kaunis sana, paljon dynaamisempi kuin pelkkä dialogi. Vuorovaikutus on aitoa kuuntelua, aitoa välittämistä ja aitoa tahtoa ratkaista ongelmia.

Siten yhteiskunnallisenkin vuorovaikutuksen ytimessä on ihmisten aito kohtaaminen. Ellet usko, tule tiedekunnan karnevaaleihin keskiviikkona 9.5. Siellä kannunvalaja tapaa Krunan mammat – kolmannen asteen yhteys!

Leif Åberg
Kirjoittaja on Kannunvalajien inspehtori, tiedekunnan yvv-varadekaani ja organisaatioviestinnän professori.

Opintoasiainpäällikkö Tuula Hakkolan mukaan pelkkiin tilastoihin ei pidä tuijottaa, vaan etsiä
syitä lukujen takana.

Kolmannes valtsikalaisista suorittaa 0 op vuodessa

>>  33 % läsnäolevista ei suorittanut yhtään opintoja viime lukuvuonna.

>> Nollasuorittajien suuri osuus vaikuttanee rahoitukseen tulevaisuudessa.

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa läsnäolevista opiskelijoista 33,3 prosenttia ei suorittanut lukuvuonna 2010–2011 yhtään opintopistettä. Tiedot käyvät ilmi opintoasiainpäällikkö Tuula Hakkolalta saaduista tilastoista. Tilastot ovat tehty weboodin opintosuoritusrekisterin perusteella.

Tilastoinnissa ovat mukana kaikki muut läsnäolevat paitsi vuonna 2011 opintonsa aloittaneet opiskelijat eli fuksit, joilla ei oleteta olevan aiempia opintoja edelliseltä lukuvuodelta.

- Nollasuorittajien joukolle on monta selittäjää, Tuula Hakkola arvioi.

Esimerkiksi graduntekijät saattavat näkyä tilastoissa nollasuorittajina, koska aktiivinen gradunteko näkyy opintosuorituksena vasta kun gradu on jätetty.

Niin ikään tilastoissa näkyvät viime lukuvuonna poissaoleviksi ilmoittautuneet, jos he ovat tänä lukuvuonna läsnä. Kesken opintoja armeijassa vuoden viettävät saattavat olla tällaisia.

Hakkolan mukaan myös tauon jälkeen opinnot käynnistäneet ovat tilastoissa nollasuorittajia.

Hajontaa oppiaineiden välillä

Oppiaineiden välillä on myös selviä eroja tilastoissa.

Eniten nollasuorittajia oli sosiaalityössä ja käytännöllisessä filosofiassa, joissa molemmissa peräti yli 39 % ei suorittanut viime lukuvuonna yhtään opintoja.

Vähiten nollasuorittajia oli talous- ja sosiaalihistoriassa, jossa tosin sielläkin lukema oli peräti 26,4 prosenttia.

Seuraavaksi vähiten nollasuorittajia oli poliittisessa historiassa, sosiaalipsykologiassa, sekä yllätyksellisesti taloustieteessä.

- Siellä tosin on eniten opiskelijoita etappi-seurannassa, Hakkola huomauttaa.

Vaikutus rahoitukseen

Vielä tällä hetkellä nollasuorittajien suuri osuus ei varsinaisesti vaikuta mihinkään, mutta asia muuttuu vuonna 2014.

Opetusministeriön valmistelemassa yliopistojen uudessa rahoitusmallissa yksi mittari tulee  olemaan yli 55 opintopistettä vuodessa suorittavat opiskelijat.

- Prosentuaalinen osuus tulee vaikuttamaan yliopiston rahoitukseen tulevaisuudessa, Hakkola kertoo.

Helsingin yliopistossa tämä prosentuaalinen osuus on Suomen pienin ja valtsikassa yliopiston pienin.

Tuula Hakkola arvioi, että nollasuorittajien suuri määrä voi siten vaikuttaa tiedekunnan saamaan rahoitukseen yliopiston sisällä.

- Tilanne on tiedekunnan kannalta vähän epätyydyttävä. Ei kuitenkaan pidä tuijottaa pelkästään lukuihin, vaan pureutua siihen, mitkä ovat syyt lukujen takana, hän kiteyttää lopuksi.

Teksti ja kuva: Mikko Virta

Team Nuori Rakkaus Beer Pong -turnauksen finaalissa.

Nuori Rakkaus valtsikan Beer pong –mestariksi

Stigmalaisista koostunut Team Nuori Rakkaus raivasi tiensä VOO:n järjestämän PreWapun Beer pong –turnauksen voittajaksi. Turnauksen yllätysmestari kukisti tasaisen ja kutkuttavan jännittävän finaalin päätteeksi viimevuotisen mestarijoukkueen Ihan Vapaat Kädet.  Ottelun loppuhetkillä voitto olisi voinut luisua lopulta kumman tahansa joukkueen käsiin, mutta lopulta nuorten rakastajien hitusen tarkempi heittokäsi ratkaisi voiton.

-Emme lähteneet turnaukseen voitto mielessä. Lopulta nuori rakkaus oli avain voittoomme, toteaa voittajajoukkueen kapteeni Mikko Kuivalainen.

Tappio oli varmasti suuri pettymys viime vuotiselle voittajalle Ihan Vapailla Käsille, joka raivasi tiensä helponlaisesti finaaliin sen jälkeen, kun joukkue oli kukistanut alkukierroksella turnaukseen suurin odotuksin lähteneen kohujoukkueen Tappajamarsut. Ottelu herätti tasaisuuden lisäksi kohua myös Tappajamarsujen huomiota herättävän nimen vuoksi.

-Nimi ei ollut tällä kertaa enne. Onneksi hävisimme sentään tulevalle hopeajoukkueelle, joukkueen jäsen Teemu Perhiö toteaa.

Teksti: Puolueeton Tarkkailija, kuva: Mikko Virta

Julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Klixin opiskelijatilat vaarassa

Valtsikan kirjaston siirtyessä uuteen Kaisa-kirjastoon ovat Klixin nykyiset opiskelijatilat vaarassa kadota.

Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston kokoelmat muutetaan kesällä uuteen Kaisa-kirjastoon. Muuton jälkeen kirjastorakennus menee remonttiin. Nykyiset luku- ja atk-tilat saatetaan muuttaa tutkijoiden työhuoneiksi.

- Minun näkemykseni on, että ensimmäiseen kerrokseen täytyy saada mahdollisimman paljon tutkijatiloja, kommentoi dekaani Liisa Laakso tilakysymykseen.

Mitään päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

- Kartoitamme parhaillaan kaikkien oppiaineiden, verkostojen ja hallinnon tarpeita, Laakso kertoo.

Tavoitteena on tuoda nyt hajallaan olevia oppiaineita mahdollisimman lähelle toisiaan.

Päätöksiä lähiaikoina

Monet opiskelijat ovat olleet huolestuneita Klixin tulevaisuudesta ja valtsikalaisen opiskelijayhteisön rapautumisesta tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kirjasto ja sen aula ovat käytännössä ainoita paikkoja, joissa valtsikalaiset opiskelijat voivat tavata toisiaan opintojen ja opiskelun merkeissä.

Yhteisvaltsikalaisten tilojen katoaminen tarkoittaisi, että opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen painopiste siirtyy nykyistäkin enemmän kosteisiin illanviettoihin.

Päätöksiä Unioninkatu 35:n tiloista tehdään, kun Helsingin yliopiston yliarkkitehti kokoaa tilatoimikunnan pohtimaan valtsikan tiloja.

- Sen on tarkoitus kokoontua kesäkuun alussa, Liisa Laakso paljastaa.

Mitä mieltä dekaani on yhteisvaltsikalaisen kohtaamispaikan katoamisesta tilauudistuksen myötä?

- Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteiset kohtaamistilat ovat kyllä olleet esillä. Pidän sellaista tilaa tärkeä, hän vastaa.

Tulevaan tilatoimikuntaan kutsutaan myös yksi opiskelijaedustaja, joten vaikutusmahdollisuuksia on vielä jäljellä.

Teksti ja kuva: Mikko Virta

Eetu ja Ilpo osa 9:

Teemu Perhiön sarjakuvasta Eetu ja Ilpo julkaistaan Tutkaimen verkkosivuilla uusi osa joka perjantai.