Hiljaisuus Länsirannalla

Israelilaisia Graniittipataljoonan taistelijoita sotaharjoituksessa 17. marraskuussa 2010. Kuva: Israel Defence Forces

Hiljaisuus Länsirannalla

Breaking the Silence -järjestön julkaisemissa tunnustuksissa Israelilaiset asevelvolliset kertovat totuuden toiminnasta Länsirannalla.

Mitä kuuluu israelilaisten sotilaiden arkipäivään miehitetyllä alueella Länsirannalla? Breaking the Silence –järjestön julkaisemissa tunnustuksissa sotilaat kertovat elämästään armeijassa. Jotkut puhuvat teiden sulkemisesta palestiinalaisilta, niiden vartioinnista ja sulkemista rikkovien rankaisemisesta viemällä autonavaimia, auton osia tai henkilöllisyyspapereita.

Palestiinalaisten liikkumista kontrolloivilla tarkastuspisteillä toimineet sotilaat kertovat taas väkivaltaisuuksista, aiheettomista läpikulun hidastamisista jopa useilla tunneilla ja nöyryyttämisestä. Toiset sotilaat kertovat palestiinalaisten lasten hakkaamisesta, pidättämisestä tai jopa ampumisesta näiden heitettyä sotilaita polttopulloilla tai kivillä.

Nämä saattavat olla arkipäivää sotilaille, mutta edes heidän perheensä muusta yhteiskunnasta puhumattakaan eivät tiedä, millaista elämä palveluksen aikana todellisuudessa on. Väkivalta, häirintä, omaisuuden tuhoaminen ja muut palestiinalaisia halventavat teot ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus Israelin armeijan käytännöissä.

Hebron on yksi Länsirannan konfliktiherkimmistä kaupungeista, koska palestiinalaiset ja juutalaiset siirtokunnat sijaitsevat kaupungin sisällä vieretysten. Toisen intifadan aikana kaupungissa palvelleet sotilaat halusivat tuoda julki, millaista heidän jokapäiväinen elämänsä asepalveluksen aikana todellisuudessa oli.

Heidän palvelusaikanaan ottamista valokuvista järjestettiin näyttely ja nimettömät tunnustukset koostettiin kirjaksi. Näin sai alkunsa Breaking the Silence -järjestö.

Järjestön tavoitteena on yksinkertaisesti tuoda julkisuuteen, mitä miehitetyillä alueilla tapahtuu ja mitä kaikkea Israelin turvallisuuden nimissä tehdään. Nimensä mukaisesti Breaking the Silence haluaa lopettaa israelilaisessa yhteiskunnassa vallitsevan hiljaisuuden armeijan toimista. Se antaa äänen entisille sotilaille, jotka kertovat omin sanoin Länsirannan todellisuudesta.

Breaking the Silence avasi tärkeän julkisen keskustelun, sillä Israelin armeijalla (Israel Defense Forces, IDF) on aivan erityinen paikka israelilaisessa yhteiskunnassa. Asepalvelus on pakollinen niin miehille kuin naisillekin täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Miehillä pakollinen palvelus kestää kolme vuotta ja naisilla kaksi vuotta.

Asepalvelusta ei kuitenkaan nähdä pakollisena pahana, vaan se on tärkeä osa israelilaisten identiteettiä. Useat nuoret odottavat innoissaan armeijaan pääsyä, vaikka tietävätkin sen olevan rankkaa aikaa. Armeijan käytyään he taas ovat ylpeitä siitä, että ovat saaneet palvella maataan.
Israel onkin yhteiskunta, joka kunnioittaa veteraanejaan ja jossa asepalvelus antaa tietyn statuksen. Entinen taisteluyksikössä toiminut sotilas ja nykyisin Breaking the Silence -järjestön edustaja Avihai Stollar ilmaisee asian hyvin:

- Täällä on sanonta: ”Kansa rakentaa armeijan, armeija rakentaa kansan”.

Juuri armeija rakentaa Israelin kansan yhtenäisyyttä enemmän kuin mikään muu. Asepalveluksesta vapautetut ryhmät eli kristityt, osa muslimeista ja ääriuskonnolliset haredi-juutalaiset kuuluvat yhteiskunnan reunoilla eläviin.

Jopa Israelin seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava järjestö Israeli Gay, Lesbian, Bisexual and Transgender Association (GLBT) Tel Avivissa sanoo yhden tärkeimmän saavutuksensa olevan homoseksuaaleille saatu oikeus palvella armeijassa. Asepalveluksen suorittaminen kun tarkoittaa hyväksyttäväksi osaksi yhteiskuntaa tulemista.
Israelin armeijaa käymättömät maahanmuuttajat, kuten erityisesti muualta tulevat juutalaiset, tuntevat helposti jäävänsä ulkopuolisiksi israelilaisesta yhteiskunnasta. He kokevat israelilaiseksi tulemisensa jääneen puolitiehen.

Avihai Stollar sanoo odottaneensa asepalvelusta ja tienneensä heti alusta asti hakeutuvansa taistelujoukkoihin. Olivathan hänen isoisänsä ja isänsä olleet myös taistelusotilaita ja hän itse oli varttunut kuunnellen isoveljen tarinoita Libanonin sodasta. Muistellessaan koulutustaan hän ei muista henkistä valmentamista taisteluyksikössä toimimiseen, mutta olihan sitä.

- Kun komentaja sanoo, ettei ole olemassa parempaa tunnetta kuin tappaa terroristi, niin siihen uskoo ja pyrkii. Komentajat ovat nuorille 18-vuotiaille pojille kuin puolijumalia, Stollar kertoo.

Todellisuus oli kuitenkin Avihai Stollarille toinen. Edes taistelujoukot eivät päässeet ”toimintaan”, vaan päivät koostuivat turhasta oleskelusta esimerkiksi tarkastuspisteillä. Tekemättömyys taas turhauttaa sotilaita ja saa heidät sekoamaan, jolloin aletaan sabotoida tavallisten palestiinalaisten elämää, jotta yksitoikkoiseen tehtävään saataisiin jotain mielenkiintoista.

Sotilaat pelottelevat, pitävät turhia kuulusteluja, vaativat älyttömiä ja rankaisevat mielensä mukaan, jos palestiinalainen ei pysty täyttämään heidän vaatimuksiaan. Palestiinalaisten nöyryyttäminen mitä kekseliäimmillä tavoilla tekee sotilaiden päivistä edes hitusen verran mielenkiintoisempia. He eivät murehdi tekojensa moraalisuutta, sillä palveluksen aikana kaikki on mustavalkoista. Tehdään, mitä käsketään. On aivan selvää, ketkä ovat suojeltavia ja ketkä vihollisia.

- Monet asiat, joita tehdään, ovat jopa sotilaslain mukaan laittomia, Stollar kertoo.
Armeija ratkaisee ongelman kuitenkin sillä, ettei läheskään kaikkea kirjoiteta ylös, jolloin voidaan väittää, ettei väärinkäytöksiä ole olemassakaan.

Naiset eivät yleensä ole taisteluyksiköissä, mutta toimivat muuten ”hot spoteissa” sihteereinä, rajapoliiseina ja muissa taistelua tukevissa tehtävissä. Breaking the Silence on julkaissut kirjan myös entisten miehitetyllä alueella toimineiden naissotilaiden tunnustuksista. Stollar kertoo naisten olevan aivan samanlaisia kuin miesten.

Vaikka armeija on pakollinen sukupuolesta riippumatta, niin se on kuitenkin miesvaltainen. Stollar muistaa palvelusajaltaan vain yhden kenraalina toimineen naisen.

Asepalveluksen aikana tai edes sen jälkeen sotilaat eivät usein jaa kokemuksiaan läheistensä kanssa, sillä elämä palveluksen aikana Länsirannalla ja jokapäiväinen huoleton elämä Israelin puolella eivät kohtaa millään tavalla. Väyliä terapian saamiseen on olemassa, mutta harva sotilas käyttää niitä. Stollar kertookin yleisimmän kuolinsyyn armeijassa olevan sotilaiden itsemurhat, eivät taistelutilanteet. IDF pyrkii luonnollisesti peittämään tämän.

Breaking the Silence -järjestön saatua julkisuutta mediassa ovat Israelin viranomaiset yrittäneet kovasti viedä pohjaa järjestön työltä.
Valtio on esimerkiksi syyttänyt järjestöön kuuluvia israelilaisia maanpettureiksi. Viranomaiset ovat myös väittäneet sotilaiden tunnustuksien olevan keksittyjä valheita, joita petturit tehtailevat Saudi-Arabian ja EU:n taloudellisella tuella.

Järjestö saakin rahoituksensa Israelin ulkopuolelta, muun muassa Euroopan Unionilta sekä Alankomaiden ja Espanjan suurlähetystöiltä. Israelin ulkoministeri on kuitenkin pyrkinyt sulkemaan rahoitushanat vaatimalla muita maita olemaan sekaantumatta Israelin sisäiseen politiikkaan.

Herää kysymys, miten ihmiset eivät ole tietoisia armeijan toiminnasta miehitetyillä alueilla, vaikka asevelvollisuus on pakollinen melkein kaikille israelilaisille. Avihai Stollar kertoo syyn löytyvän toisaalta teknisistä asioista, toisaalta syvemmälle menevistä ongelmista.

Ensinnäkin vain yksi seitsemästä asepalvelustaan suorittavasta miehestä lähetetään taisteluyksikköön. Tämä tarkoittaa, että suurin osa ei palveluksensa aikana välttämättä näe yhtäkään palestiinalaista. Myöskään naiset eivät usein päädy taisteluyksikköihin. Nämä asepalvelustaan suorittavat eivät siis tiedä, mitä sotilaiden toiminta miehitetyllä alueella on.

Lisäksi armeijan suorittavien määrä on laskemassa. Stollar arvioi vain noin 50 prosentin naisista ja 70 prosentin miehistä käyvän tätä nykyä asepalveluksen. Syy jättää palvelus käymättä ei usein ole ideologinen vaan ennemmin fyysiseen terveyteen liittyvä.

Nämä ovat teknisiä syitä, mutta Stollar korostaa todellisen syyn olevan syvemmällä. Sotilaat näkevät palveluksensa aikana vain niin pienen osan todellisuudesta, etteivät käsitä kokonaiskuvaa. Länsirannalla toimiessaan he ovat myöskin koko ajan sotilaan roolissa ja tottelevat käskyjä. He eivät täysin ymmärrä, mitä oikeastaan tekevät. He näkevät tilanteet sotilaan, eivät siviilin näkökulmasta.

Breaking the Silence ei yritä tarjota poliittista ratkaisuehdotusta vaikeaan tilanteeseen. Sen ainut päämäärä on lisätä israelilaisten tietoisuutta miehitetyllä alueella vallitsevasta todellisuudesta. Avihai Stollar ei näe armeijan olevan ratkaisu tilanteelle. Hänen mielestään armeija ei koskaan tule muuttamaan tilannetta, joka Länsirannalla vallitsee, sillä ei olemassa mitään kivaa tapaa pitää miehitystä yllä.

Breaking the Silence ei tähtääkään armeijan järjestelmän muutaman mädän omenan poistamiseen, sillä Stollarin sanojen mukaan ”me olemme kaikki mätiä omenia”. Järjestö suuntaa viestinsä suuremmalle yleisölle, koko yhteiskunnalle. Stollar uskoo vain yleisen mielipiteen muutoksen voivan muuttaa sitä poliittista tilannetta, joka mahdollistaa nykyisen miehityksen Länsirannalla.