RSS-syöte | Palautesähköposti

Mediatiedot

 

Tutkain on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden toimittama poliittisesti sitoutumaton ylioppilaselämää syväluotaava aikakauslehti. Sitä julkaisee tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry. Tutkainta on julkaistu vuodesta 1964 lähtien.

Nykyisellään neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Tutkain tavoittaa noin 3000 20–30-vuotiasta akateemista nuorta sekä tutkijoita, toimittajia ja kansanedustajia. Pelkästään 2000-luvulla se on palkittu lukuisia kertoja HYY:n parhaana järjestölehtenä (mm. vuosina 2005, 2003 ja 2002).

Tutkain pyrkii herättämään ja ylläpitämään keskustelua valtsikalaisuudesta, opiskelusta, työllistymisestä ja työelämästä sekä opintojemme kohteesta: yhteiskunnasta. Toisaalta Tutkain myös viihdyttää ja ilahduttaa sekä dokumentoi tuleville polville aikamme opiskelijaelämää.

Tutkain toimii yhdyssiteenä eri tahojen välillä: keskustelua käydään sekä opinnoissaan eri vaiheissa olevien ja eri oppiaineita lukevien opiskelijoiden, yliopiston henkilökunnan, alumnien että erilaisten yhteiskunnan vaikuttajien kesken.

Tutkain ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sille valitaan uusi päätoimittaja vuosittain Kannunvalajat ry:n vaalikokouksen yhteydessä.

Lehden painos on 350 kpl, paitsi vuoden toisessa numerossa, jonka painos on 900 kpl. Toinen numero lähetetään kotiin kaikille valtsikan seuraavan syksyn uusille opiskelijoille.

Tutkain-lehteä on jaossa yliopistolla ja kahvila Espresso Edgessa. Sitä voi lukea valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastossa, yliopiston opiskelijakirjastossa tai Kansalliskirjastossa. Se on myös myynnissä Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa.

Tutkaimen mainoskoot ja hinnat näet mediakortista. Mainos on tuki-ilmoitus, joten se on veroton.

Lataa Tutkaimen mediakortti (pdf) tästä

Sähköisessä muodossa olevat mainokset voi lähettää osoitteeseen tutkain2012 [at] gmail.com . Vastaamme mielellämme myös mahdollisiin lisäkysymyksiin!

Kommentoi