Vuosijuhlan etiketti

VUOSIJUHLAN ETIKETTI

Akateemiset vuosijuhlat ovat yliopistojemme vanhimpia traditioita. Vuosien saatossa syntynyt etiketti on tärkeä osa juhlailtaa. Alla olemme kerranneet Kannunvalajien perinteitä, joiden tunteminen auttaa virittäytymään oikeaan tunnelmaan, ja annamme käytännön vinkkejä iltaa varten.

Vuosijuhlaan pukeudutaan juhlan arvokkuuden vaatimalla tavalla. Naiset käyttävät iltapukua, miehillä on frakki tai tumma puku. Näissä juhlissa näkyvät myös akateemiset kunniamerkit. Kaikki valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijat sekä alumnit ovat oikeutettuja käyttämään Kannunvalajien punaista nauhaa vuosijuhlilla. Naiset käyttävät nauhaa ruusukkeena rintakehän vasemmalla puolella, ja miehet pitävät nauhaa niin, että se kulkee oikealta olalta vasemmalle alas. Mikäli miehen asusteeseen kuuluu liivi, nauha kulkee liivin alla mutta paidan päällä. Kravattia käytettäessä nauha kulkee kravatin päältä.

Juhla alkaa tervehdyksillä ja alkumaljoilla. Vieraaksi saapuneet järjestöt esittävät viralliset tervehdyksensä Kannunvalajien hallitukselle. Tervehdykset tulee kuunnella ja huonoille Kannunvalajia halventaville vitseille nauraa säälivästi. Lahjojen kekseliäisyys ja epäkäytännöllisyys ovat hyviä keskustelunaiheita tervehdyksiä kuunteleville vieraille.

Tervehdysten päätyttyä alkaa varsinainen pöytäosuus. Istumapaikoille löytämistä auttaa salin sisäänkäynnillä sijaitseva plaseerauskartta. Kuulumisten vaihtamisen ja jutustelun jälkeen hiljennytään odottamaan Kannunvalajien lipun saapumista. Se vastaanotetaan seisten, jonka jälkeen lauletaan De brevitate vitae.

Pääruoalla pidettävän juhlapuheen jälkeen kajautetaan lauluvihkossakin oleva Juhlapuhujalle -laulu.

Jälkiruoalla, kun kahviavec on kaadettu, on juhlijoilla tapana taitella lautasliinasta itselleen punssikorvat. Mikäli tapa ei ole tuttu, pöytäseurueessa todennäköisesti on joku, joka osaa korvat taiteilla, joten pyydä rohkeasti apua!

Laulujen jälkeen on tapana nostaa malja. Malja kohotetaan ensin oman avecin kanssa, seuraavaksi toiselle puolelle ja lopuksi vastapäätä istuvan henkilön kanssa. On hyvä muistaa, että maljaa nostettaessa tulee katsoa silmiin ja että nostamatta jättäminen on ikävä etikettivirhe ja epäkohteliasta pöytäkumppaneita kohtaan. Lasissa tulisi olla aina jotain juotavaa, hätätilanteessa vaikka vettä. Konferenssiin ei ole suotavaa poistua ennen kuin vuosijuhlien marsalkka antaa siihen luvan.

Ennen kaikkea kannattaa pitää mielessä, että vaikka kyseessä onkin arvokas tilaisuus, ei Kannunvalajien traditioon ole kuulunut turha jäykistely. Tärkeintä on nauttia ja pitää hauskaa hyvässä seurassa!