Yritysvastuu 2.0 – kohti inhimillisempää voiton tavoittelua

Yritysvastuu, yritysten yhteiskuntavastuu, vastuullinen liiketoiminta – monilla nimillä keskustelussa esiintyvä yritysvastuu on ilmiönä houkuttelevan monitulkintainen.  Se voi tarkoittaa kaikkea hyvästä henkilöstöjohtamisesta sertifioitujen raaka-aineiden ostamiseen tai vaatetuotannon alihankintaketjujen läpivalaisemiseen. Mutta miten olemme tulleet tilanteeseen, jossa yritykset Atriasta Nokiaan katsovat tarpeelliseksi julistautua vastuullisiksi yrityksiksi?


– Vaikea sanoa, mistä nykykeskustelu on saanut alkunsa. Jos juuria lähtee kaivamaan, niin onhan monissa uskonnoissa, esimerkiksi islamissa ja kristinuskossa, esiintynyt ajatus koronkiskonnan kieltämisestä. Sen voi rinnastaa vastuullisuusajatteluun, joka koski pankkitoimintaa, pohtii Tytti Nahi, väitöskirjatutkija Aalto-yliopiston Johtamistieteen laitokselta. Nahi puhuu monien huulilla olevasta aiheesta, yritysvastuusta.

Nahin mukaan yritysvastuukeskustelua on käyty aina, vaikka yritystoiminnan muodot ovat vaihdelleet. Vastuullisuuskeskustelun uuden aallon taustalla voi Nahin mielestä nähdä ihmisoikeusajattelun kehittymisen ja toisaalta globalisaatiokriittisen liikkeen nousun, mikä kulminoitui Seattlen WTO:n huippukokouksen vastaisiin suurmielenosoituksiin 1999.

Vastuullisuuskeskustelusta vastuulliseen yritystoimintaan

Suomessa keskustelu yritysten vastuullisuudesta on kehittynyt kansainvälisten trendien mukaisesti. Ensin agendalle tulivat ympäristöasiat ja viime vuosina yhä vahvemmin ihmisoikeudet ja sosiaalisen vastuun kysymykset. On kuitenkin eri kysymys, miten yritysvastuukeskustelun voimistuminen ja kansalaisten herääminen vaatimaan eettisesti kestävämpiä vaihtoehtoja on tosiasiassa muokannut yritystoimintaa.

– Yhteiskunnasta on tullut valveutuneempi. Se vaikuttaa yritystoimintaan. Vastuullisuusasiat ovat tulleet erityisesti edelläkävijäyritysten johdon asialistalle pysyvästi, arvioi suomalaisessa FIBS yritysvastuuverkostossa työskentelevä Helena Kekki. Johtopäätöstä puoltaa esimerkiksi se, että FIBSin jäsenmäärä on kasvanut kymmenillä prosenteilla vuosittain ja tällä hetkellä verkostolla on jo lähes 280 yritys- ja yhteisöjäsentä.

Nahi on kuitenkin skeptisempi. Hänen mukaansa sellainen liiketoiminta, joka rakennetaan alusta loppuun vastuullisuuden periaatteita noudattaen, on vielä melko harvinaista.
– Monet yritykset väittävät, että vastuullisuus on heidän toimintansa kulmakivi. Esimerkiksi Kemira sanoo, että sen toiminnan keskiössä on globaalien vesiongelmien ratkaiseminen. Mutta kyllä sen voi pätevästi kyseenalaistaa, että onko kyse siitä vai pikemminkin vanhan toiminnan uudelleenbrändäämisestä, Nahi napauttaa.

Yritysvastuu onkin trendikkyytensä ja monitulkintaisuutensa takia vaarallinen käsite. Koska yksittäisen kuluttajan on usein mahdoton saada riittävästi tietoa yritysten toiminnasta, on ketterillä yrityksillä teoriassa mittaamattomat mahdollisuudet kiillottaa vastuullisuus imagoonsa pätevillä yritysvastuuperiaatteilla ja konsulttifirmalla teetetyllä vastuullisuusraportilla. Näin ne pyrkivät hyödyntämään vastuullisuuden tuomaa kilpailuetua.

”Vastuullisuuspesussa” on kuitenkin riskinsä, sillä kansalaisjärjestöt ja media ovat vuosien saatossa harjaantuneet narauttamaan liian suuria lupauksia tehneitä yrityksiä. Sosiaalisen median aikakaudella maineriski realisoituu nopeasti. Varsinkin kansalaisjärjestöt ovat usein haukkana tarttumassa yritysten puolivillaisiin ulostuloihin ja nostamaan esille yritysten kannalta kiusallisia epäkohtia.  Myös sosiaalisen vastuun asiantuntija Kekki on huomannut tämän. Hänen mielestään järjestöt ovat yllättävän nopeasti ja pienillä resursseilla onnistuneet saamaan yritykset varpailleen. – Nykyään yritykset kuuntelevat järjestöjä herkällä korvalla ja pyrkivät korjaamaan epäkohtia jo ennen kuin järjestöt keksivät tuoda niitä esille, Kekki sanoo.

Edellyttääkö vastuu vapaaehtoisuutta?

Kekin mukaan yritykset ovat tänä päivänä entistä kiinnostuneempia siitä, mitä kuluttajat ajattelevat. Vastuullisuus ei siis ole yrityksille pelkästään kuluerä, vaan hyvää liiketoimintaa, joka lisää yrityksen kannattavuutta pitkällä aikavälillä.
– On olemassa tutkimuksia, jotka osoittavat, että sosiaalisesta ja ympäristövastuusta huolehtivat yritykset voivat myös tehdä parempaa tulosta, Kekki toteaa.

Näin yritysvastuuta perustellaan usein. Kun yritys toimii vastuullisesti, ollaan ikään kuin win-win -tilanteessa: Yhteiskunta hyötyy samalla, kun yritys tekee enemmän voittoa. Onko tämä mahdollista? Sekä Nahi että Kekki ovat yhtä mieltä siitä, että voiton tuottaminen on sinänsä liiketoiminnalle hyvä lähtökohta, mutta ei ”hinnalla millä hyvänsä.”
– Voittoja pitää pystyä tekemään inhimillisesti, ilman, että tehdään korjaamattomia tuhoja. Joskus se saattaa tarkoittaa pienempiä voittoja, Nahi huomauttaa.

Vastuullisuuden näkemiseen kilpailutekijänä liittyy vaatimus yritysten vastuullisuustoiminnan vapaaehtoisuudesta. Jos yritysten toimintaa säänneltäisiin enemmän ja kaikki yritykset asetettaisiin samalla viivalle, häviäisi edelläkävijäyrityksiltä vastuullisuuden tuoma kilpailuvaltti. Yritysjäsenilleen palveluja tuottava FIBS kannattaakin yritysvastuun vapaaehtoisuutta, jossa ”yritys tekee enemmän kuin lait edellyttävät.”
– Yleensä toimijoita on helpompi saada tekemään asioita vapaaehtoisesti. Kun asioita ei säädellä ylempää, saadaan aikaan yhteinen tahtotila, jolla voidaan päästä yli minimivaatimusten, Kekki selittää. Hän huomauttaa kuitenkin, että myös säännöille ja lainsäädännölle on paikkansa yritysvastuun kehittämisessä.

Nahin mukaan yritysvastuun näkeminen yritysten vapaaehtoisena toimintana on vanhanaikaista. Hän ottaa esille EU:n yritysvastuun määritelmän, josta poistui sana vapaaehtoisuus vuonna 2011. Nahi katsoo, että EU:n uusi määritelmä, jonka mukaan yritysvastuu on yksinkertaisesti ”yritysten vastuuta toimintansa vaikutuksista yhteiskuntaan” ei enää viittaa vanhaan käsitykseen yritysten harjoittamasta hyväntekeväisyydestä.

Nahi harmitteleekin sitä, että Suomessa käytävä turha kiistely yritysvastuun sääntelystä vie huomion pois varsinaisesta työstä, eli ratkaisumallien kehittämisestä.
– Suomalaisillakin yrityksillä voi olla satojatuhansia alihankkijoita, mutta yritykset tuntevat arviolta 0-2 porrasta alihankintaketjuistaan. Ja toisenkin portaan jäljittämisessä on kova työ, jos ensimmäinen vie vaikkapa Aasiaan, arvioi Nahi.

Nahi on enemmän kiinnostunut rakenteista, jotka ylläpitävät nykyisen kaltaista kestämätöntä tilannetta. Hän kysyy miksi ja millä edellytyksillä alihankintaketjut ovat ylipäätään kasvaneet niin pitkiksi, ettei yksittäisellä yrityksellä mitenkään voi olla syvällistä tietoa paikallisista oloista niissä maissa, joissa tuotteita tai niiden osia valmistetaan.
– Eiväthän sitä yksittäiset yritykset ole valinneet. Liike-elämä vaan toimii niin, etteivät sosiaaliset tai ekologiset vaikutukset paina enempää. Mutta toisenlaista tasapainoa voi hakea, jopa kapitalismissa, Nahi pohtii.

teksti: Ulla Immonen
kuva: Oona Pohjolainen