“Anarkismista on turha puhua, jos se nähdään utopiana”
Malin Fransberg ei hyväksy nykyisen länsimaalaisen yhteiskunnan menoa. Hän pitää suoraa toimintaa hyvänä vaihtoehtona kulutusjuhlalle ja valtion pakkovallalle.
Juttu on julkaistu alun perin Tutkaimen numerossa 1/2015.
Malin Fransberg toimii oman moraalinsa mukaan joko yhteiskunnan sisällä tai sen ulkopuolella. Hän on valtiotieteen maisteri, jatko-opiskelija ja anarkisti. Se, mikä on normaalia tai yhteiskunnan sääntöjen mukaan sallittua, on hänelle yhdentekevää.
Yksi ääni neljässä vuodessa ei riitä
28-vuotias Fransberg tutustui kotikaupungissaan anarkistiseen toimintaan 15-vuotiaana. Vaikka hän pyrkii pysyttelemään loitolla puoluepolitiikasta, yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tärkeä osa elämää.
Fransbergin mielestä juuri suomalaisten edustuksellisen demokratian poliittiset vaikuttamismahdollisuudet ovat valitettavan rajoittuneet.
”Suomessa kansalaisen vaikutusmahdollisuus kiteytyy yhden äänen antamiseen neljän vuoden välein”, hän sanoo.
”Äänestäminen passivoi ihmisiä uskomaan, että se on kaikki, mitä he voivat tehdä yhteisten asioiden eteen. Antamalla äänensä eduskuntavaaleissa kansalainen legitimoi symbolisesti valtiovallan.”
Kun äänestää, saattaa joutua seisomaan sellaisten eduskunnan tekemien päätösten takana, jotka eivät tunnu itsestä oikeilta.
Ihmiselle, joka kyseenalaistaa yhteiskunnan normit ja säännöt, moinen tuntuu vaikealta. Fransberg ei aiokaan äänestää tulevissa vaaleissa. Nukkuvaksi äänestäjäksi hän ei kuitenkaan itseään suostu lukemaan: äänestämättömyys on hänelle kannanotto nykyistä asioiden hoitamisen tapaa vastaan.
Anarkistipiireissä ja vaihtoehtoyhteisöissä päätökset tehdään eri tavalla. Intressikonflikteja ei Fransbergin mukaan ratkaista enemmistön diktatuurilla kuten demokratiassa.
”Konsensuspäätöksenteko on tavallinen käytäntö. Asioista keskustellaan niin kauan, että päästään kaikkia tyydyttävään ratkaisuun”, Fransberg kertoo.
Tämä toimii hyvin pienissä päätöksentekoyksiköissä, jollaisiin yhteiskunnan kannattaisikin järjestyä yksilön itsemääräämisoikeuksien riittäväksi turvaamiseksi.
Tällaiset pienemmät, itseorganisoituvat yhteisöt ovat asiaan perehtymättömien silmien havaitsemattomissa, mutta ovat todellisuutta kasvavalle ihmisjoukolle sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Kapitalismi kumoon
Massa myy, minkä vuoksi kannattaa pitää kauppojen hyllyt täysinä ja hyväksyä tietty hävikin määrä. Todellinen tarve on aikoja sitten hämärtynyt käsite myös monelle kuluttajalle: ilta on pilalla, jos lempiviherpippuripateeta ei löydykään lähikaupan hyllystä.
Fransbergilla on paljon sanottavaa länsimaisesta kulutuskulttuurista. Nykyisen yhteiskuntajärjestelmän kannustama kulutusjuhla hämärtää siihen osallistuvalta sen takana olevan halpa- tai orjatyövoiman, muut ihmisoikeusloukkaukset ja yli luonnon kantokyvyn elämisen. Siispä hän on parhaansa mukaan osallistumatta.
Sen sijaan hän roskisdyykkaa.
“Silmitön määrä käyttökelpoista ruokaa, vaatteita ja tavaraa lentää roskiin, koska kohtuus ja resurssien kunnioittaminen ovat ajat sitten uhrattu kulutuskeskeisyydelle”, hän harmittelee.
Kulutuskriittisyys on kuitenkin käytännössä haastavaa laajemmalla tasolla.
”Kulutusvimmasta pois jättäytyminen tuntuu melkein mahdottomalta, koska vimma on punoutunut niin vahvasti jokapäiväiseen elämäämme, yhteiskunnan ja kulttuurien eri osa-alueisiin. Olemme kaikki osallisia siihen, halusimme tai emme,” Fansberg toteaa.
Anarkismin tarkoitus on siis tästä näkökulmasta etsiä vaihtoehtoja kapitalistiselle järjestelmälle. Anarkismia syytetään usein siitä, että se kritisoi nykyisiä rakenteita, muttei tarjoa vaihtoehtoja saati pyri parantamaan yhteiskuntaa.
Fransberg on eri mieltä. Anarkistinen aktivismi on hänen mielestään itsessään jo poliittista vaikuttamista.
Suoran toiminnan puolesta
Tiedon levittäminen ja nykymenon kyseenalaistaminen ovat tärkeimpiä aktivismin muotoja, mutta vaihtoehtoisia vaikuttamisen keinoja on Fransbergin mukaan monia.
”Anarkismi kannattaa ymmärtää suoran toiminnan kautta”, hän toteaa. Suoran toiminnan puolestapuhujana hän näkee lakkoilun, mielenosoitukset tai sabotaasin tehokkaina vaikuttamisen välineinä.
Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää ankaraa yhteiskuntakritiikkiä.
“Suomessa eletään yhä vahvasti niin kutsutun hyvinvointivaltion nostalgiassa. Ei ole varaa valittaa, koska muilla menee vielä huonommin”, Fransberg toteaa.
Lisäksi Suomessa tunnetaan anarkistista yhteiskuntateoriaa huonosti. Esimerkiksi Venäjällä ja Espanjassa anarkistiteoreetikot Kropotkin ja Bakunin kuuluvat poliittisten ajattelijoiden kaanoniin siinä missä meillä Nietzsche ja Marx.
Tietämättömyys aiheuttaa epäluuloa. Tolkullinen yhteiskunnallinen keskustelu edellyttää eri vaihtoehtojen tiedostamisesta.
“Yliopiston tehtävänä tulisi mielestäni olla vallan rakenteiden paljastaminen ja tiedon jakaminen niistä”, Fransberg summaa. Sitä hän pyrkii itsekin tekemään.
Fransbergin kaltaiset anarkistit osoittavat, että teoillaan radikaalisti kantaa ottaen on mahdollista elää. Vastadyykattu banaani inspiroi eri tavalla kuin lähimarketista ostettu.
Teksti: Laura Kolehmainen
Kuva: Morgan Walker