Mannerheimin patsaalle kiivennyt saamelaisaktivisti, kadulla partioivat klovnit, ilmastonmuutosta karkuun uiva jääkarhu Helsingin energian mainoksessa ja Helsingin yliopisto myytävänä -kyltti. Onko yhteiskunnallinen aktivismi muuttanut täysin muotoaan?
Taiteen ja aktivismin rajapinnassa toimiva kulttuurihäirintä on terminä johdettu radiohäirinnästä, jonka samansuuntaisena tarkoituksena on häiritä viestien vastaanottoa. Kulttuurihäirintää esiintyy lukuisissa eri muodoissa päämääränään herättää pohtimaan annettuina vastaanotettuja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja toisaalta vallata julkista tilaa vastalauseena kaupallistumiselle ja mainonnallistumiselle.
Kulttuurihäirintää ei kuitenkaan lueta protestiksi sille ominaisten tulkintojen ja merkitysten avoimuuden vuoksi. Se ei pyri julistamaan, vaan pakottaa katsojan reflektoimaan. Syntyneet tulkinnat voivat kuitenkin merkittävästi erota toisistaan. Yhtenäistä tulkintaa enemmän korostuu viestin vastaanoton häiritseminen ja katsojan havahtuminen erilaisille tulkinnan mahdollisuuksille.
Muotokielensä ja kanavansa kulttuurihäirintä lainaa usein mainoksilta. Se pyrkii kyseenalaistamaan yksioikoista kuluttajamuottia ja valtaamaan julkista tilaa yrityksiltä. Markkinoinnin levitessä yhä laajemmalle myös sen rajat alkavat hämärtyä. Yritykset levittävät mainoksia julkiseen tilaan ja jokapäiväisiin viestintäkanaviimme pyrkien samalla häivyttämään mainosten perimmäistä menekinedistämisen tavoitetta. Kulttuurihäirintä lainaa niiden omaa muotokieltä tuodakseen esiin esimerkiksi kulutukseen liittyviä ongelmia ja niitä tosiasioita, jotka usein jäävät voittoa tavoittelevan mainonnan varjoon.
Samalla kulttuurihäirintä ottaa kantaa siihen, kenellä on oikeus määrittää julkisen tilan rajat ja säännöt. Onko julkinen tila varattu vain siitä maksaville? Missä menee yksityisen ja julkisen raja?
Missä määrin yksityiseen elämään voidaan tuoda kaupallista sisältöä? Välillä toiminta saattaa ylittää luvallisena ja hyväksyttävänä pidettyjä rajoja ravistellakseen totuttuja konventioita. Silloin taustalla on kuitenkin jokin syvempi tarkoitus, joka halutaan tehdä näkyväksi.
Yritykset ottavat harvoin avoimesti kantaa niihin kohdistettuun kulttuurihäirintään. Mainokset ovat yksisuuntaista viestintää yritykseltä kuluttajille. Kulttuurihäirikkö kuitenkin haastaa yritykset dialogiin palauttamalla korjatun viestin takaisin. Yritykset tuntuvat ajattelevan, ettei ole heidän intressiensä mukaista osallistua tähän keskusteluun, jolloin vastauksena on usein hiljaisuus tai suljettujen ovien takana käytävät keskustelut. Yritykset myös turvautuvat tällaisissa tilanteissa yhä useammin kriisiviestinnälliseen apuun esimerkiksi konsulttiyrityksiltä. Keskustelua jäävät tällöin käymään kuluttajat yksin, ainakin kunnes mediakohu laantuu.
Suomessa kulttuurihäirinnän määrä on kasvanut. Oli taustalla sitten aktiivisempi kaupallistuminen tai sosiaalisen median otollisuus väylänä tällaisille tempauksille, yhä useammin häiriköt toimivat kaupallistumisen omatuntona ja häiritsevät viestien kulkua saadakseen ihmiset pysähtymään ja reflektoimaan.
Teksti: Jasmin Kopra