Olohuonetenttejä nähtiin muutamia vuoden 2015 eduskuntavaalien alla. Tämänkeväisten kuntavaalien alla konsepti on noussut hyvinkin trendikkääksi, joten Tutkain päätti kurkata minkälaista politiikkaa eräässä kalliolaisessa olohuoneessa tapahtuu.
Teksti: Elias Anttila
Kuva: Pietari Vappula
Olen paikalla lähes viimeisenä. Astuessani tuiki tavallisen kalliolaiskaksion eteiseen en ole varma, mitä ensimmäiseltä olohuonetentiltäni odottaisin. Minut ohjataan olohuoneeseen, ja en näkemältäni osaisi tulkita tilannetta parin minuutin päästä alkavaksi vaalitentiksi. Lasisella kahvipöydällä on Domino-keksejä, ruissipsejä ja viinirypäleitä, ja sen viereisellä sohvalla niistä nauttivia urbaaneja, nuoria ihmisiä. Joillakin on viiniä. Ainoan pienen vihjeen alkavasta tentistä antaa kahvipöydän avaramman puolen aavistuksen kaarevaan riviin ehdokkaille asetetut kuusi keittiöntuolia. Tosin huomaan, että yleisöä on lähes sama määrä kuin ehdokkaita kun viimeinen (minuakin hiukan epätäsmällisempi) heistä, ja samalla viimeinen paikalle tulija saapuu. ”Hemmetti, meinas tulla ihan hiton kiire.”
Meitä on asunnossa siis yhteensä kolmetoista: kuusi ehdokasta, kaksi juontajaa ja viisi katsojaa. Enempää olohuoneseen hädin tuskin mahtuisikaan. Kenelläkään ei vaikuta olevan ahdasta, vaan tunnelma on pikemminkin kaverillinen. Kaikkien asetuttua (ja otettua lisää karjalanpiirakoita ja keksejä) toinen juontajista kertaa lyhyesti säännöt, jotka ovat myös rennon tunnelman mukaiset.
Ennen kuin päästään varsinaisesti aloittamaan, ehdokkaat esittelevät itsensä piirakkahaukkujen välissä. Vasemmistoa edustaa maailmanpolitiikkaa opiskeleva 25-vuotias Lauri von Pfaler, vihreitä 26-vuotias lääkäri Reetta Vanhanen, SDP:tä 23-vuotias oikeustieteilijä Elisa Gebhard, keskustaa 27-vuotias toimittaja Eeva Kärkkäinen, RKP:ta Aktian tuotepäällikkö Sara Henriksson ja kokoomusta oikeustieteilijä ja kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov. Suuresta kahdeksasta puolueesta edustus puuttuu siis kristillisdemokraateilta ja perussuomalaisilta.
Sitten päästään itse asiaan. Juontajat esittelevät illan ensimmäisen teeman, joka on asuminen. Tenttikysymykset ovat tyypillisiä, telkkarista tutulla tyylillä tehtyjä, ja puheenvuorot jaetaan nopeiten viitanneiden mukaan. Tästä huolimatta ehdokkaat vaikuttavat kunnioittavan toisiaan sen verran, että kukaan ei milloinkaan puhu päälle, kaikkien annetaan puhua loppuun ja kaikki saavat halutessa puheenvuoron. Puheenvuorojen sisältö on myös melko kevyttä, ja enimmäkseen ehdokkaat vaikuttavat toistaiseksi toivottavan kaikkea hyvää kaikille. Kärkkäät viimeaikoina asuntopolitiikasta käydyt Twitter-battlet eivät heijasta keskustelua. Subventoimisestakin päästään yli muutamassa minuutissa ilman, että kukaan on korottanut ääntään. Juontajat joustavat jatkuvasti antamistaan aikarajoituksista, ja ensimmäistä teemaa venytetään monta puheenvuoroa ”viimeisen” puheenvuoron jälkeen. Se ei kuitenkaan näytä haittaavaan ehdokkaita tai yleisöä. Toistaiseksi ”tentti” ei poikkea kovin paljoa vapaasta, kunnioittavasta kavereiden kesken käydystä keskustelusta, jota miljöö selvästikin heijastaa.
PUHEENVUOROJEN SISÄLTÖ ON MELKO KEVYTTÄ, JA ENIMMÄKSEEN EHDOKKAAT VAIKUTTAVAT TOISTAISEKSI TOIVOTTAVAN KAIKKEA HYVÄÄ KAIKILLE.
Illan toinen teema on liikenne. Tässäkään teemassa ei nähdä autoilevan kokoomuksen ja vihervasemmiston välistä sanaharkkaa, vaikka von Pfaler ehdottaa jopa autoilun paikoittaista suoranaista ”estämistä”. Ehdokkaat yhtyvät jatkuvasti edellisen puhujan kannatukseen pikaraiteesta ja yöliikenteen lisäämisestä.
Alan miettiä, johtuuko tilaisuuden mukavuus olohuoneesta vai vaan siitä, että kaikki ehdokkaat ovat nuoria ja sattumoisin esitellyistä aiheista samoilla linjoilla. Tässä kohtaa, noin neljänkymmenen minuutin jälkeen, en voisi kuvitella että joku ehdokkaista oikeasti haastaisi toista ehdokasta. Mukavilla tuoleilla, mukavia karjanpiirakoita syödessä mukavan illan hämärtyessä ei epämukavuusalueelle näköjään ole houkuttimia.
Ehkä kolmas teema tuo uutta särmää: ehdokkaille jaetaan yksi kerrallaan kirjekuori, jossa on listattu kolme asiaa. Niistä yhdestä täytyy leikata, yhden rahoitus säilyttää ennallaan ja yhteen lisätä rahoitusta. Kuoret ovat selkeästi tehty teemoittain, ja yhdellä lapulla on esimerkiksi vain kulttuuri-, yhdellä liikunta- ja yhdellä terveyspolitiikkaa. Valinnan jälkeen avataan keskustelu kaikille ehdokkaille.
Kirjekuoritehtävä on tuttu muutaman viikon takaisesta Ylen puheenjohtajatentistä, ja tuohon tilanteeseen verraten huomaan jotain olohuonetentille olennaista: koska formaatti on melko tuntematon, ehdokkaat suhtautuvat tilanteeseen hyvin eri tavalla. Toiset ehdokkaat esiintyvät kuten olisivat televisiossa, toisilla taas pääsee välillä kirosana ja kännykkäkään ei aina pysy taskussa. Nämä epäkohteliaisuudet aluksi ärsyttävät, mutta sitten huomaan, että se paljastaa ehdokkaiden epämuodollisesta esiintymisestä kuka ehdokas oikeasti arjessaan on. Kyse ei siis ole soinilaisesta tarkoituksenmukaista kansankielestä vaikka informaalius saattaisi muuten siihen viitata. Tämä on olohuonetentille ja ehdokkaalle selvä etu, jos sen osaa valjastaa.
Kirjekuoritehtävässä ei päästä sanaharkkoihin, mutta sitä osasinkin kuluneen tunnin perusteella odottaakin. Viimeiseksi ehdokkaita pyydetään kehumaan satunnaisesti valittua toista paneelin ehdokasta, ja tämän tapahtumaköyhän suorituksen jälkeen hyvin epävirallisesti sujunut tentti on virallisesti ohi. Osa joutuu lähtemään heti, ja tennarit ja takin puettuaan ehdokkaat huudahtavat nopeasti ”moikat!” olohuoneeseen. Jäljelle jääneet keskustelevat vielä vaaliaiheista, mikä on tavallaan yleisökysymysosio muttei kuitenkaan aivan tunnu siltä. Livahdan puolentunnin jälkeen olohuoneesta eteiseen omien tennareideni, takin ja ”moikkien!” luo. Rappukäytävä muistuttaa oman rakennukseni rappukäytävää.
Kertaan hieman illan tapahtumia, ja löydän kolikon molemmat puolet. Toisaalta on sääli, että olohuonetentin tunnelma ei houkuttele haastamaan tai ei kannusta polemiikkiin. Mutta tämä johtunee siitä, että tilanteesta on riisuttu kaikki paine: paikalla olijoita on todella vähän (mikä saa minut epäilemään myös ehdokkaiden omaa osallistumisen hyötyä) ja kaikki formaalius on poistettu. Tästä johtuen ehdokkaat vaikuttivat myös nielevän toistensa ideologiset erot ja keskittyvät yhteisiin lähtökohtiin, mikäli niitä vain löytyi. Ehkä tätä tukee myös nimenomaan se, että nämä vaalit ovat kuntavaalit. Kaupunginvaltuustossa puolueet ja ehdokkaat voivat tehdä yhteistyötä toisin kuin vaikka eduskunnassa, jota värittää hallitus-oppositio-vastakkaisuus. Olohuonetentti tässä mielessä vaikuttaa myös sopivan kuntavaaleihin, jossa päätökset sekä tehdään että vaikuttavat lähellä. Lähidemokratiaa siksi pitääkin seurata todella läheltä, myös omalta mukavuusalueelta.
Kiitos Stella Qin ja Joonas Lehtonen olohuonetentin järjestämisestä ja juontamisesta!