Blogissa piilohumanisti potee huijarisyndroomaa mutta kirjoittaa silti.
Elias Anttila
Viime vuoden viimeisessä Tutkaimessa ystäväni Joel Lindqvist kirjoitti, kuinka termi “punavihreä kupla” ei kuvaa valtsikaa. Oikeisto–vasemmisto-akseli ei ole yhtä määrittävä tekijä kuin konservatismi–liberalismi-akseli. Onhan valtsikassa aika paljon markkinaliberaaleja (arvioltani ehkä etenkin järjestöissä VOO ja KTTO), mutta melko olematon osa heistä on poliittisen nelikentän pohjoisella puoliskolla. Valtsikan vasemmistostakaan ei löydy konservatiivivassareita, joten silloinhan me olemme kaikki nelikentän eteläpäädyssä, liberalismin puolella. Ironista on vielä kaiken lisäksi se, että vaikuttaa siltä että liberalismihuntua ei ole huomattu juuri siksi, että siihen kuulutaan – ikään kuin kala ei huomaisi olevansa vedessä.
Ideoimme Joelin kolumnin yhdessä (minun ollessani silloin lehden päätoimittaja), joten tämä blogikirjoitus on omalta osaltani hiukan kiusallinen: aion nyt olla eri mieltä.
Liberalismi–konservatismi-akseli on ajan myötä muuntautunut melko kaukaiseksi aatesuunnista, joita liberalismi ja konservatismi on luotu kuvaamaan. Liberaalit toki tietyssä mielessä kannattavat sosiaalisia vapauksia; esimerkiksi eutanasia, abortti, oman sukupuolen määritteleminen kuuluu näihin vapauksiin. Konservatiivit puolestaan haluavat säilyttää sosiaaliset arvot sellaisina, mitä he itse käsittävät niiden perinteisesti olleet. Tilanne on kuitenkin nähdäkseni aavistuksen monimutkaisempi.
Konservatismin yksi ydinidea on se, että yhteiskuntia muodostetaan perinteiden kautta, joita tulee varjella joko sen takia että ne koetaan itsessään hyviksi tai sen yhteiskunnan eräänlaiseksi essentiaksi. Tässä mielessä on siksi harhaanjohtavaa puhua konservatismista esimerkiksi Trumpin maahantulokiellon suhteen: Yhdysvaltojen yhteiskunnalliseen järjestykseen (ja itse asiassa perustuslakiin) kuuluu uskonnonvapaus, ja sen rikkominen on siten nimenomaan yhteiskunnallisen järjestyksen säilyttämisen vastaista. Homma siis monimutkaistuu, kun aletaan puhua vapauksien säilyttämisestä.
Kenties vielä merkittävämpää on, että yhteiskunnan perustavat piirteet eivät välttämättä ole kiinni yksittäisistä kysymyksistä kuten vaikkapa nämä eutanasia, abortti tai sukupuolineutraali avioliitto: ne voivat aivan yhtä hyvin kuvata laajempaa rakennetta joka koetaan tietyn valtion perinteeksi. Suomen tapauksessa tyypillistä on puhua huippuluokan peruskoulutuksesta, hyvästä terveydenhuollosta ja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Kun tämä otetaan huomioon, on myös vasemmisto konservatiivinen: sen tämänhetkinen poliittinen toiminta pyörii pitkälti sen ympärillä, että halutaan säilyttää toimivaksi aiemmin koettu hyvinvointivaltio jota SSO-hallitus yrittää nopeasti purkaa. (Ehkä joku tietää jostain vasemmistolaisesta, joka osaa viedä vasemmistolaisuutensa hyvinvointivaltioajattelun yli 2010-luvun kontekstiin, mutta he vaikuttavat olevan toistaiseksi vielä vähemmistössä.)
Kummallakaan näillä esimerkeillä en siis kritisoi vasemmistoa tai edes Trumpia, vaan osoitan, että terminologia sekoittuu. Akseli on outo, vanhentunut heuristinen väline, koska silloin kuin vapauksia halutaan säilyttää tai ottaa pois päädyt eivät ole vastakohtia. Mitä vielä, koska laki ipso facto kuvaa sitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, vastakohdat sekoittuvat ainakin vähän kaikissa yhteiskunnallisissa päätöksissä.
Luulen myös tällä osoittaneeni, että käsitteet liberaali ja konservatiivi ovat kaukana niiden alkuperästä, joka olisi tärkeää pitää mielessä tilanteen kokonaiskuvan ymmärtämiseksi. Liberalismi–konservatismi-akselista on tullut hiljaa case Sipilän “yhteiskuntasopimus” (jolla ei taatusti ole juuri mitään tekemistä Rousseaun, Locken ja Hobbesin kanssa).
Valtsikaan palatakseni vaikuttaa myös siltä, että koska hyvinvointivaltion arvostus (tai ainakin hyvintointivaltio niin kuin se 90- ja 00-luvuilla tunnettiin) vaihtelee markkinaliberaalien ja vasemmistolaisten valtsikalaisten keskuudessa huomattavasti, sen lisäksi että heitä kaikki pystytään pitämään liberaaleina, voidaan vasemmistolaista osaa ajatella myös puolestaan konservatiiveina. En siis ole eri mieltä Joelin kanssa siitä, etteikö valtsikalaisia yhdistä kanta klassikkokysymyksiin abortti, eutanasia, jne. vaan että termistöä on pakko muuttaa, eikä sosiaalinen akseli nelikentässä tyhjenny näihin perinteisiin kysymyksiin.